Euroopassa kuluva kesä on ollut kuuma ja varsin kuiva. Maastopaloja on riittänyt ja helpotusta ei ole hetkeen näköpiirissä. Viime vuoden lukemat ovat silti vielä kaukana.
Espanjassa riehuu tälläkin hetkellä laajoja metsäpaloja, ja etenkin Madridin pohjoispuolella tilanne on varsin synkkä. Siitä huolimatta, viime vuoden lukemiin on vielä pitkä matka.
– Tämä ei ole millään tavalla ennätysvuosi. Viime vuosi oli se paha ennätys, huomauttaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.
Yllä olevalla videolla näkyvä graafi osoittaa, kuinka laaja pinta-ala maastoa on palanut EU-alueella viimeisen kahden vuoden aikana.
Siinä oleva sininen käyrä puolestaan osoittaa viimeisen 20 vuoden keskiarvon.
Poudan mukaan syy viime vuoden hurjaan palomäärään löytyy talven sademääristä. Viime talvi oli verrattain sateinen, jonka vuoksi palot alkoivat nyt vasta lähempänä kesää.
– Kun edellisenä talvena oli ollut kuivaa, niin jo helmikuussa oli kunnon paloja.
– Onneksi tuossa tuli nyt todella hyvin vettä viime talvena nimenomaan sinne Espanja-Ranska -osastolle, se on pelastanut pahemmalta.
1:03Myös Italiassa riehuu parhaillaan laajoja maastopaloja.
