Kaksi ihmistä sai surmansa mönkijäonnettomuudessa Raaseporissa.
Yläkouluikäinen poika sekä 1950-luvulla syntynyt mies ovat kuolleet mönkijäonnettomuudessa Raaseporissa Grabbskogin alueella tiistaina.
Kuolleet ovat isoisä sekä tämän lapsenlapsi, vahvistaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm MTV Uutisille.
Poliisilla on jonkinlainen käsitys siitä, kumpi mönkijää on ajanut, mutta asiaa ei kommentoida ennen mahdollisten todistajien kuulemista.
– Meidän tietojemme mukaan kummallakaan ei ollut päässään kypärää, Sjöholm sanoo.
"Omaiset ovat kaivanneet heitä takaisin"
Hätäkeskukseen ilmoitettiin onnettomuudesta tiistaina 21. heinäkuuta noin kello 23.
On edelleen auki, milloin onnettomuus tarkalleen on tapahtunut.
– He ovat lähteneet liikkeelle, ja jossakin vaiheessa omaiset ovat kaivanneet heitä takaisin. Kun heitä ei ole kuulunut, on lähdetty etsimään ja sitten löydetty, Sjöholm kertoo.
Alustavien tietojen mukaan mönkijä on suistunut metsätieltä ja kaatunut vieressä olevaan puroon, josta se löytyi.
Tutkinnassa selvitetään muun muassa sitä, mikä aiheutti mönkijän mahdollisen suistumisen.
Tällä hetkellä rikosnimikkeinä ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä kuolemantuottamus, mutta ne voivat tarkentua esitutkinnan aikana.

