Jannika B hehkuttaa tyttärensä isää Toni Wirtasta: "Martalla on käynyt lottovoitto isänsä suhteen"

Reilu vuosi sitten äidiksi tullut laulajatar kertoo muusikonarjen yhdistyneen vauva-arjen kanssa hyvin.

Jannika B ja hänen miehensä Toni Wirtanen saivat esikoistyttärensä Martan elokuussa 2015. Jannika kertoo, että äitiys kuuluu myös hänen uudessa musiikissaan.

Esimerkiksi uudessa Skumppalaulu-kappaleessa lauletaan Jannikan äidiltään saamista neuvoista. Laulunteko sai hänet pohtimaan omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Ehkä Skumppalaulussa kuuluu se pohtiminen omasta äitiydestä. Palaa sinne omaan nuoruuteen ja minkälainen oma äiti on ollut ja minkälaisia ohjeita on saanut häneltä. Ja mitkä ohjeet haluaa antaa eteenpäin omalle tyttärelleen, laulaja pohtii MTV:n haastattelussa.

– Toivosin, että voisin ohjeistaa tytärtäni elämässä niin, ettei hän joutuisi koskaan mitään oppimaan kantapään kautta. Tietenkin uskon, ettei se ole mahdollista ja paras oppi saadaan kantapään kautta.

"Martan isä on äärimmäisen huolehtiva"

Kahden ahkerasti keikkailevan muusikon arki on yhdistynyt pikkulapsiperheen arjen kanssa yllättävän helposti, Jannika sanoo.

– Viikot saadaan olla aika lailla kotosalla. Hyvin ollaan osattu rakentaa palapeliä niin, ettei hirveän moni keikka mene päällekkäin.

Martta-tytön hoitamisessa auttaa myös hyvä tukiverkosto johon kuuluvat tytön mummo ja tuttu vakihoitaja, joka lähtee toisinaan mukaan myös keikoille vahtimaan Martan unta.

– Keikat alkavat yleensä puoliltaöin, joten laitan Martan nukkumaan, hoitaja vahtii hänen uniaan ja minä olen töissä. Kun tulen takaisin ei Martta kerkiä edes huomata, että olen poissa ollutkaan.

Myös kotona lastenhoito sujuu pariskunnalta tasaisesti: työpainotteisilla viikoilla keikkaileva ja kotona oleva vanhempi vuorottelevat yövalvomiset. Toni saakin Jannikalta kehuja isyydestään.

– Martan isä on äärimmäisen huolehtiva ja rakastava. Tiedän, että Martalla on käynyt lottovoitto isänsä suhteen. Olen hänen puolestaan onnellinen.

Lue myös:

    Uusimmat