Jäätelömiehen ”seksikästä” videota pilkataan – sensuelli katsekontakti ei toiminut somessa: "En ole koskaan ollut näin kiusaantunut"
Naistenpäivänä sosiaalisessa mediassa levisi video, jonka "seksikäs" tunnelma jäi pilkkaamisen varjoon.
Jäätelökioski Pan-N-Icessa työskentelevä Rob Huysinga, 24, esiintyi naistenpäivänä levinneellä videolla, jossa hän toivotti erityisen viettelevään tyyliin hyvää naistenpäivää kaikille naisille. Naistenpäivää vietettiin 8. maaliskuuta.
Videolla Rob valmistaa jäätelöannosta luoden kameraan pitkiä katseita, mutta videon sensuelli tunnelma ei ihan uponnut somekansaan.
"Jäätelö tekee teidät seksikkäiksi, tyypit", mies hehkuttaa videolla keinuttaen lanteitaan Nutellaa ja Oreoita sisältävää annosta tehdessään.
Alun perin miehen itsensä TikTokissa julkaisema video lähti leviämään Twitterissä, jossa sitä on katsottu jo yli 12 miljoonaa kertaa.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Otettu pois asiayhteydestään"
Seksikkääksi tarkoitettu video aiheutti Twitter-käyttäjissä lähinnä myötähäpeää, ja sitä pilkattiin armotta. Vice-sivusto jopa nimesi miehen "Jäätelön panijaksi".
– Et voi panna ilmaa jäätelön edessä kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi haluamatta, jollain tavalla, panna kirjaimellisesti jääteöä, jota olet tekemästä, sivustolla naljaillaan.
Berkshiresta kotoisin oleva Rob kertoi Metro-sivustolle katuvansa koko videota. Miehen mukaan hänet on ymmärretty väärin. Hän kertoo eläväisen tavan tehdä jäätelöannoksia olleen tapa luoda energinen ilmapiiri.
– Koko juttu on räjähtänyt käsiin ja otettu pois asiahteydestään. Haluaisin pyytää anteeksi kaikilta, jotka videosta ovat loukkaantuneet, mies sanoo.
Robia harmittaa se, että hänestä on muitakin videoita, mutta juuri tämä lähti leviämään.
– On turhauttavaa, että minusta on muitakin videoita hassuttelemassa asiakkaiden kanssa tai kun olen lastensairaalassa, mutta ne eivät koskaan nouse pinnalle, kuten tämä teki.
Näin somessa reagoitiin:
"En voi lakata toistamasta tätä kohtaa, pihisen [naurusta]." Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"En ole koskaan ollut näin kiusaantunut katsoessani jonkun valmistavan jäätelöä."Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"En ole koskaan tuntenut oloani näin kiusaantuneeksi mitään videota katsoessani."Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Netflix luultavasti: "Koska katsoit Keskusteluja murhaajan kanssa: Ted Bundyn haastattelut, saatat pitää tästä tyypistä."" Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Tämä sai minut hyvin vaivaantuneeksi."Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Pyydän anteeksi kaikkien miesten puolesta."Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Jos joku haluaa ymmärtää, miltä ahdistus tuntuu, katsokaa tämä video ja odottakaa, että hän ottaa katsekontaktin kameraan." Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Uusimmat
-
18:30
Ben Zyskowicz moukaroi uutuuskirjassa Suomen omaehtoista suomettumista ja Neuvostoliitolle nöyristelyä – "Musta kirja" surullinen esimerkki
-
18:27
HS: Helsingin Kulosaaren silta pitää purkaa – hintalappu kymmeniä miljoonia
-
18:14
Trump saapui oikeudenkäyntiin – "Kaikkien aikojen noitavaino"
-
18:13
Turkista löytyi 12 000 vuotta vanha ihmispatsas – ylisuuri fallos varastaa huomion
-
18:01
Maajussi-Samin ja morsianehdokkaan kahdenkeskinen hetki saa vaivaannuttavan käänteen: "Oli vähän ehkä vaikeaa"
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:37
Ulkoministeri Elina Valtonen: Kiovassa huomaa, ettei sotaväsymykseen ole varaa – MTV seuraa sotaa
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
Lataa lisää