J. Karjalainen suosiosta: Kun sitä saa maistaa, haluaa aina lisää

Huikean paluun keikkalavoille tehnyt J. Karjalainen sai Iskelmä festivaalien lauantai-illan yleisön villiksi.

Keikalla kuultiin vanhoja superhittejä, kuten Väinö, Hän, Telepatiaa ja Sankarit, sekä uuden Et ole yksin -levyn kappaleita, kuten Mennyt mies, Meripihkahuoneja Riisinjyvä.

Keikan jälkeen Karjalainen oli yhtä hymyä.

– Hemmetin mageelta tuntuu ja on älyttömän hauska taas soittaa isolle yleisölle. Yleensä se menee niin, että kun alkaa soittaa jotain uutta biisiä keikalla, niin yleisöstä näkee, että ne odottavat silti niitä vanhoja hittejä. Nyt niin ei enää ole, vaan näen, että myös uuden levyn kappaleita odotetaan, hän iloitsee.

Tänä kesänä lukuisia festareita kiertävä Karjalainen on iloinen etenkin siitä, että niin monet nuoret ovat löytäneet hänen musiikkinsa - sekä uuden että vanhan.

– Spotifyn ja muiden myötä nuoret tajuavat sen, että jos musiikki toimii, ei ole väliä sillä, miten vanhaa se on, hän selittää.

Uuden levyn kappaleita tehdessään Karjalainen ei miettinyt niiden tähtipotentiaalia, vaan keskittyi tekemään itselleen tärkeää musiikkia. Silti hän myöntää, että suosio tuntuu vuosien hiljaisemman elon jälkeen jälleen todella hyvältä.

– Onhan se nyt mieletön tunne, kun 10 000 ihmistä katsoo keikkaa ja tykkää siitä, ja itse saa olla se, joka on keksinyt ne biisit ja saa olla siellä kaikkien edessä. Suosio on vähän sellainen juttu, että kun sitä saa kerran maistaa, sitä haluaa aina lisää, hän kuvailee.

J. Karjalainen oli 1980- ja 1990-luvuilla yksi suomirockin suurimmista nimistä. Huippuvuosien jälkeen hän teki kolme levyllistä amerikansuomalaisia kansanlauluja ja kiersi Yhdysvaltoja Lännen-Jukka-nimellä.

– Lännen-Jukka-aika oli älyttömän kivaa, ja tarvitsin sen vaiheen. Ilman sitä aikaa en olisi löytänyt kipinää tehdä vielä uusia biisejä, hän selittää.

Vaikka hyvin mennyt festarikeikka vetää väkisinkin suun hymyyn, suhtautuu Karjalainen nöyrästi uuden tulemisensa tuomaan suosioon.

– Tiedän, että kukaan ei voi olla huipulla ikuisesti. Jossain vaiheessa suosio hiipuu aina, mutta toisaalta uskon, että sen voi myös aina palauttaa uudelleen. Sanotaan, että on taottava, kun rauta on kuumaa, mutta itse sanoisin ennemminkin, että jäähtyneenkin raudan voi kuumentaa uudestaan, hän pohtii.

(MTV3 – KATI PUKKI)

Lue myös:

    Uusimmat