Kansainvälisesti palkittu blueskitaristi täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja lähtee sen kunniaksi bändinsä kanssa juhlakiertueelle. Nuorelle itselleen hänellä on selvä viesti.
Erja Lyytinen tarttui kitaraan 15‑vuotiaana ja on siitä lähtien tehnyt biisejä. Studioalbumeita on syntynyt toistaiseksi kaksitoista sekä useita livealbumeita.
Muusikon ura on vienyt hänet myös pitkille maailmankiertueille.
– Tässä vasta aloitellaan. Semmoinen fiilis, sanoo Erja Lyytinen Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.
Lyytisen mukaan pyöreät vuodet eivät ole ainakaan aiemmin aiheuttaneet kriisiä.
– En tiedä, onko minulla sellaista, kun tuntuu, että on aika villiä tämä elämä aina ollut. Tällaista keikkameininkiä, ja aina on tullut keksittyä kaikkia kivoja projekteja.
Iän myötä kokemus on karttunut ja suhtautuminen asioihin on rauhoittunut.
– Tuntuu tosi hyvältä.
Sydämen ääni tärkein
Lyytinen kertoo keikkailleensa 15-vuotiaasta lähtien, ja näkee kehityksensä muusikkona yhä jatkuvan. Asiat tuntuvat nyt selkeiltä – jopa helpoilta.
– Tämä vain paranee. Turha nuoruuden kohkaus on pikkuhiljaa poistumassa, Lyytinen näkee.
Jos Lyytinen voisi antaa neuvon nuoremmalle itselleen, hän kiteyttää sen näin.
– Tavallaan tekisi mieli sanoa sille, että nyt jätät ne koulut ja lähdet soittelemaan kansainvälisille markkinoille. Se olisi voinut olla yksi neuvo. Mutta toisaalta on ollut hyväkin käydä kouluja ja oppia eri asioita. Ehkä se isoin neuvo on kuitenkin se, että "hyvä, että olet seurannut sinun sydämesi ääntä".
