Filosofi David Chalmers on esittänyt äärimmäisen hankalan kysymyksen: "Miksi emme ole zombeja?" Hieman vähemmän raflaavasti kysymys kuuluu: Miksi olemme tietoisia mistään?
Ongelma on niin mutkikas, että sitä on vaikea ymmärtää. Ymmärtämisen vaikeus johtuu siitä, että meidän on lähes mahdotonta käsittää, että olemme robotteja vailla vapaata tahtoa.
Kuvittele, että kutitat nukkuvan ihmisen nenänpäätä. Vaikka ihminen ei ole tietoinen siitä, mitä tapahtuu, hermoratoja pitkin kulkee viesti aivoihin. Aivot edelleen lähettävät viestin takaisin lihaksiin, ja pää kääntyy. Ihminen ei tiedosta mitään, mutta reagoi silti. Hän ei päätä kääntää päätä, pää vain kääntyy.
Sitten kuvittele ihminen, joka panee kätensä kuumalle levylle. Mitä tapahtuu? Hermoratoja pitkin kulkee viesti aivoihin. Aivot välittömästi lähettävät viestin takaisin käden lihaksille, ja käsi liikkuu salamannopeasti pois.
Nukkuva ihminen ei ollut tapahtumista tietoinen, mutta kuumalle levylle kätensä pannut ihminen oli. Jos näitä kahta tapahtumaa verrataan aivokuvissa, ainoa selvä ero on, että kuuman levyn tapauksessa aivoissa oli enemmän aktiivisuutta.
Aivojen aktiivisuuden määrä ei kuitenkaan ole ”itsestä” kiinni. Se tulee esiin hyvin silloin, kun ihminen herää. Herätessään kukaan ei päätä herätä. Aivoissa vain syystä tai toisesta alkaa olla enemmän toimintaa, ja kuin taikaiskusta ihminen tulee tietoiseksi ympäristöstään.
Tietoisuus on kuin auton katolle asennettu pilli. Kun auto liikkuu hitaasti – eli aivotoimintaa on vähän – pilli on hiljaa. Mutta kun auto saavuttaa tietyn nopeuden – eli aivotoiminta lisääntyy – alkaa pilli katolla viheltää. Tietoisuus "syttyy". Pilli itsessään ei kuitenkaan vaikuta auton liikkeeseen mitenkään.