Katsokaapa tätä Iltalehden arvokarttaa. Kartassa Suomen kaikki eduskuntapuolueet on asetettu nelikenttään sen perusteella, mitä ehdokkaat ovat vaalikoneessa vastanneet.
Kaksi vasemmaisinta eli SDP ja vasemmistoliitto ovat oikea-vasenakselin lähes vasemmassa ääripäässä. Suomen oikeistolaisin puolue on kokoomus, mutta sekin on akselilla keskivälin oikealla puolella vain hädin tuskin.
Toisin sanoen Suomessa ei ole oikeistoa ollenkaan.
Kyse on tietysti paljon siitä, miten kartta laaditaan, mutta ei tulosta ole lainkaan mahdotonta uskoa.
Perinteinen oikeistoliberalismihan korostaa valtion mahdollisimman pientä roolia sekä taloudessa että ihmisten henkilökohtaisessa elämässä. Yksilönvapaudet ovat aina etusijalla. Juuri se äänensävy puuttuu Suomessa julkisesta keskustelusta lähes täysin.
Lue myös: Perussuomalaiset yhä selvemmin oikeistopuolue, arvioi tutkija – Halla-aho: "Ei tarvetta antaa itsellemme tuollaisia nimityksiä"
Talouden osalta yksikään eduskuntapuolue ei tosissaan aja julkisen sektorin pienentämistä. Suomalainen ”talouskuri" tarkoittaa aina vain tulojen ja menojen tasapainottamista – ei koskaan sitä, että julkisia menoja karsittaisiin reippaasti.Kokoomuksen kuntavaaliohjelmassakin sanotaan, että kuntatalouden pitää olla vahva, jotta on ”yhteistä kakkua”, mistä jakaa.
”Onkin kysyttävä: kuka pystyy hoitamaan asioitamme niin, että vastakin yhteinen kakku kasvaa, yhteiset rahat riittävät ja palvelut pelaavat”, lukee heidän sivuillaan.
Todellinen oikeisto ei kasvattaisi ”yhteistä kakkua” eikä edes säilyttäisi sitä ennallaan. Todellinen oikeisto pyrkisi aktiivisesti pienentämään kakkua, jotta ihmisille itselleen jäisi enemmän. Sen ei luulisi täällä olevan kummoinenkaan homma, kun kokonaisveroaste on OECD-maiden terävintä kärkeä.
Sama koskee arvokysymyksiä. Viime aikoina paljon esillä olleessa sananvapauskeskustelussa yksilön perusoikeus ilmaista vastenmielisiä ja häiritseviä mielipiteitä ei nouse esiin yhdenkään poliitikon puheenvuoroissa.
Sen sijaan viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaista 75 prosenttia vastasi, että vihapuhe tulee määritellä ja asettaa rangaistavaksi rikoslakiin. Todellinen oikeistoliberaali ei ehdottelisi tuollaista vaan olisi pöyristynyt siitä, miten helposti täällä ollaan valmiita käymään yksilön perusoikeuksien kimppuun.
Tuloeroista keskustelu on viime aikoina hyytynyt alkuunsa, koska erojen kasvua ei saada osoitettua, vaikka tilastoja kääntelisi miten päin. Niinpä onkin siirrytty mittaamaan varallisuuseroja. Viime viikolla uutisoitiin näyttävästi siitä, kuinka suomalaisten varallisuuserot ovat kasvaneet. Äänensävy oli, kuten aina, huolestunut.
Todellinen oikeisto ärähtäisi välittömästi ja huomauttaisi, että Suomessa sekä tulo- että varallisuuserot ovat mikroskooppisen pienet. Oikeisto löisi pöytään ekonomisti Sami Miettisen laskemat tilastot: Kun Suomen rikkaimman prosentin keskimääräinen varallisuus on 1,7 miljoonaa, Ruotsissa se on 6,6 miljoonaa. Investopedia mainitsee USA:n vastaavaksi luvuksi n. 10 miljoonaa euroa, mikä Miettisen mukaan kuulostaa ”oikean suuntaiselta”.
Miljonäärejä puolestaan Credit Suissen vuoden 2019 raportin mukaan Suomessa oli 2,4 prosenttia, Ruotsissa 4,8 prosenttia ja USA:ssa 7,6 prosenttia.
Todellinen oikeisto olisi kauhuissaan siitä, että Suomessa edes rikkaat eivät ole rikkaita!
Kauppalehden Olli Herrala kirjoitti äskettäin kolumnin ”Äärioikeisto sitä ja äärioikeisto tätä”. Kolumnin pointti oli, että Suomessa äärioikeistokortti lävähtää pöytään ennen kuin ehtii sanoa markkinatalous.
Ei yllätä. Kun populaatio on näin väkevästi pakkaantunut vasempaan laitaan, luonnollisesti kaikki yli puolenvälin näyttävät olevan ”ääressä”.