Ihmemaalistaan Milanossa tunnettu Mika Aaltonen sanoo maailman olevan juuri nyt pahempi paikka kuin George Orwellin dystopiaklassikossa 1984. Arvostettu tulevaisuudentutkija ei silti halua luopua toivosta.
Tulevaisuudentutkijan Mika Aaltosen aivot raksuttavat nopeasti. Hän saattaa toisinaan keskeyttää kysyjän jo lauseen puolivälissä arvatessaan lopun sen sisällöstä. Tai ehkä hän innostuu siitä, että jokin osuu oikealla tavalla ajatuksen valkoiseen kiertokulkuun.
Silloin Aaltonen saa idean.
Niitä on pulpunnut vuosien varrella suorastaan ehtymättömällä tahdilla. 12 kirjaa ja yli sata julkaistua artikkelia kirjoittanut 54-vuotias kauppatieteiden tohtori on työskennellyt tutkijana niin London School of Economicsissa, Pariisin CNAMissa kuin gregoriaanisessa yliopistossa Roomassa.
Nyt Aaltonen vastaa kuitenkin puhelimeensa Töölössä, kotinsa keittiössä. Hän kertoo tulleensa juuri tunnin lenkiltä.
– Kiersin kaupungin keskustaa ympäri. Kyllä siellä aika hiljaista on, Aaltonen juttelee.
Koronaviruspandemia on tyhjentänyt katuja tehokkaasti Helsingissä.
Ympäri maailman ihmisiä tappava kulkutauti saa Aaltosen mietteliääksi.
– Kyseessä on valtava humanitäärinen kriisi, joka koskettaa tosi monia ihmisiä ja on pysäyttänyt maailman ihan eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta tämä on hyvä mahdollisuus miettiä, millainen on koronan jälkeinen maailma. Minkälaiselle ajattelulle ja tekemiselle sen pitää rakentua.
Tästäkin Aaltosella on ajatuksia.
Pommi pudotti italialaiset polvilleen
Akateemisista meriiteistään huolimatta Aaltonen tunnetaan Suomessa luultavasti edelleen parhaiten yhdestä kultaisesta pallokosketuksesta San Siron nurmella lokakuussa 1987.
21-vuotiaan Aaltosen edustama Turun Palloseura saapui Milanoon tuolloin täysin altavastaajana. Kotijoukkue Internazionale vilisi tähtiä, kuten Alessandro Altobelli, Walter Zenga ja Enzo Scifo. Ryhmää valmensi maineikas Giovanni Trapattoni.
Tommy Lindholmin luotsaama TPS oli nuori, nimetön ja kokematon.
Uefa-cupin ottelun 11. minuutilla tapahtui kuitenkin jotain täysin odottamatonta. TPS:n kymppipaitaa kantanut Aaltonen sai pallon keskikentällä Tommi Paavolalta ja näki tilaisuutensa koittaneen.
Lähes 30 metristä lähtenyt vastustamaton laukaus upposi Inter-maalin ylänurkkaan, eikä maailman parhaisiin maalivahteihin lukeutunut Zenga voinut kuin haroa tyhjää. Milanon pyhätön lehtereillä ottelua selostanut J-P Jalo oli haljeta riemusta.
– Turun Palloseura johtaa 1–0! Italialaiset ovat polvillaan! Aaltonen tuulettaa! Mamma mia! Pronto, pronto!
TPS venyi Aaltosen maalilla, uhrautuvalla puolustamisella ja hyvällä onnella Milanossa sensaatiomaiseen vierasvoittoon ja oli lähellä nipistää jopa jatkopaikan Uefa-cupissa. Turun Kupittaalla pelatussa toisessa osaottelussa milanolaisjätti korjasi vahingon kuitenkin voittamalla 2–0.
San Siron ihme on jäänyt ikuisesti suomalaisen jalkapallon folkloreen, ja Aaltoselle se merkitsi samalla kansainvälisen peliuran alkua. Sensaatiomaali toi siirron Interiin ja hänestä tuli sopimuksen myötä ensimmäinen suomalainen koskaan Italian Serie A:ssa.
Ura Internazionalessa ei sopimuksesta huolimatta koskaan avautunut, mutta kahta vuotta myöhemmin Aaltonen oli jälleen historiallisen hetken keskipisteessä berliiniläisessä Herthassa.
Hertha pelasi ottelun vain kaksi päivää sen jälkeen, kun Berliiniä vuosikymmeniä jakanut muuri oli murrettu. Vapauden tunne oli vallannut kaupungin.
– Seurajohto päästi kaikki itäsaksalaiset ilmaiseksi puoliajalla sisään. Kotikenttämme Berliinin olympiastadion oli aivan täynnä ja fiilis valtava. Kaikki huusivat "Berlin, Berlin!", Aaltonen muisteli taannoin.
Kausi päättyi railakkaihin nousujuhliin.
"Tämä meidän pitää oppia"
Historialliset tapahtumat ovat tuttuja Aaltoselle, ja nyt hän on jälleen keskellä yhtä elämänsä merkittävimmistä. Koronaviruspandemialla on tulevaisuudentutkijan mukaan mullistavia vaikutuksia maailman toimintaan.
Aaltonen kertoo merkittävän havaintonsa koronakriisistä.
– Hyvin pitkään on ajateltu, että ihmisten oma turvallisuus rakentuu valtiotasolla: niin kauan kuin valtio hoitaa oman tonttinsa, kansalaisella on turvallinen elämä. Nyt huomataan, että turvallisuus ohittaa tämän vanhan perinteisen ajattelun ja tulee yksilön tasolle asti, Aaltonen sanoo.
Silloin vanha tapa johtaa ylhäältä alaspäin, hitaasti, ei Aaltosen mukaan enää riitä.
– Sen pitää tapahtua tässä hetkessä, koko ajan. Tämä meidän pitää oppia tästä kriisistä.
Toinen asia, johon koronapandemia antaa merkittävän panoksensa, on digitaalisen muutoksen kiihtyminen. Yhä vähäisempi määrä elämän perustoimintoja sitoo ihmisiä tiettyyn paikkaan, kun suuri osa työstä, kulutuksesta ja kommunikaatiosta tapahtuu nykyään virtuaalisesti.
Etätyöt ja internetpalvelut ovat massaistuneet eristäytymistä vaativana aikana.
– Suhteessa siihen aikaan, joka oli ennen koronaa, fyysisten tapaamisten merkitys vähenee entisestään, Aaltonen ennustaa.
Pahempi kuin Orwellin 1984
Espanjalainen sosiologi Manuel Castells kirjoitti jo 1990-luvun puolivälissä, kuinka uusi uljas informaatioteknologia mullistaa ihmiskunnan kulttuuriin virtuaaliseksi todellisuudeksi.
Aaltosen mukaan "Castells on jo ylitetty" – on menty pidemmälle hänen ennustuksestaan.
– Lisäksi Castells ajatteli virheellisesti, että digitaalinen infrastruktuuri olisi neutraali. Mutta se on kaikkea muuta. Ihmiset eivät ole oikein ymmärtäneet sitä, kun teknologiaa on kehitetty.
Aaltonen siteeraa yhdysvaltalaista talousnobelistia Joseph Stiglitziä, jonka mukaan "kaikki ihmisen negatiiviset ominaisuudet realisoituvat uusissa teknologioissa".
– Me olemme pidemmällä kuin Castells ajatteli – ja pahemmassa yhteiskunnassa kuin mitä George Orwell kuvasi kirjassa 1984, Aaltonen lataa.
Aaltonen perustaa kovan väitteensä internetjättien ja kenties myös tiettyjen valtioiden toimintaan. Se nostattaa hänen mukaansa vakavia kysymyksiä yksityisyydestä ja tavallisten ihmisten datan hyväksikäytöstä.
– Tietoa kerätään ja käytetään ilman ihmisten lupaa ja sitä myydään heille sitten takaisin.
Oman kierteensä internetajan kauhukuvamaiselle kehitykselle on antanut äänestäjiin kohdistuva entistä häikäilemättömämpi mielipidevaikuttaminen.
"Urheilu ei voi toimia kestämättömällä tavalla"
Myös Aaltosen ammatillinen ensirakkaus jalkapallo tai ainakin sitä kansainvälisesti edustavat instituutiot saavat huutia. Palloliiton puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten ehdolla ollut dosentti kritisoi kansainvälisiä jalkapalloliittoja välinpitämättömyydestä.
– Hyvin pitkään Fifa ja Uefa ovat toimineet itsekkäästi ja itsenäisesti.
Aaltonen viittaa tällä erityisesti jalkapallon arvokisoihin, jotka kärsivät jättiläistaudista.
– Urheilu ei voi toimia kestämättömällä tavalla, vaan sen pitää alkaa miettiä, miten tapahtumia järjestään jatkossa kestävästi – taloudellisesti, sosiaalisesti, ympäristöllisesti. Tärkeintä on moraali: että ne olisivat myös eettisesti kestäviä.
Aaltosen palopuheen alta pilkistää toivo. Hän tietää, että nyt on jo alettu puhua entisestä supistetuista olympialaisista ja ympäristön kannalta kestävämmistä jalkapallon MM-kisoista.
– Teollista yhteiskuntaa on 250 vuotta ohjannut kasvun ja voiton logiikka. Sen korvaaminen jollain, joka olisi kestävämpää on jotain, mitä toivon, että tämä kriisi saa aikaan.
Jalkapallo seuraa tässäkin vääjäämättä muuta yhteiskuntaa ja voisi olla jopa edelläkävijä.
– Jalkapallo on yksi merkittävimpiä tapoja tuoda erilaisia ihmisiä yhteen paikallisella tasolla. Uskon, että jalkapallon merkitys säilyy tulevaisuudessakin. Ehkä se tulee korostumaan, Aaltonen toteaa.
Toivo paremmasta ei katoa
Aaltosen mukaan nykyhetken tuomitsemista ei pidä tulkita pessimismiksi. Päinvastoin. Epäkohtien määritteleminen auttaa luomaan tulevaisuudesta nykyisyyttä parempaa.
Hän puhuu digitalisaation mahdollistamasta edistyksellisemmästä demokratiasta, jossa kansalaisilta voitaisiin kysyä lähes reaaliajassa, mitä he tarvitsevat tai mitä he jostakin asiasta ajattelevat.
– Luottamus poliitikkoihin ja instituutioihin on kymmeniä vuosia ollut laskussa, jolloin meidän on alettava miettiä, millä tavalla ihmiset ovat mukana tässä yhteiskunnassa, Aaltonen sanoo.
Samalla saatamme elää maailmanhistorian käännekohtaa fossiilisten polttoaineiden käytössä. Vuosi 2019 jää todennäköisesti historilliseksi kulutushuipuksi, kun muu energiatuotanto alkaa syödä hiilen ja öljyn osuuksia.
– Se on varmasti uuden ajan yksi manifestaatio. Mutta mä luulen, että niitä tulee olemaan paljon muitakin.
Toinen on Aaltosen visio, jossa hyvinvointi nousee taloudellisten määreiden ohi mitattavissa arvoissa tärkeimmäksi.
– Jo vanhassa Englannissa vauraus tarkoitti olosuhteita hyvinvoinnille. Se ei tarkoittanut bruttokansantuotetta tai taloutta, vaan sitä, miten yhteiset asiat voidaan järjestää ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.
Sisimmässään Aaltonen onkin paatunut opimisti. Eikä hän ole menettänyt San Sirolla lokakuussa 1987 näyttämäänsä kykyä hahmottaa maailmaa mahdollisuuksien kautta.
– Luulen, että tällaisessa tilanteessa ja yleisestikin ihmisen elämässä toivo on yksi tärkeimpiä asioita, Aaltonen sanoo mietteliäänä.
– Ehkä se on sellainen asia, josta mä en halua luopua edes pimeimmällä hetkellä.