Israelin ja Libanonin välinen tulitauko ei ole pitänyt.
Israel on tehnyt ohjusiskun Libanonin itäosaan ja surmannut palestiinalaisen äärijärjestö Islamilaisen jihadin komentajan sekä tämän 17-vuotiaan tyttären. Asiasta kertoo Libanonin valtiollinen uutistoimisto NNA.
Uutistoimiston mukaan Israel teki ohjusiskun Baalbekin kaupungin laitamilla sijaitsevaan asuntoon keskiyöllä.
Myös Israelin iskuissa Libanonin eteläosaan kuoli sunnuntaina uutistoimiston mukaan ainakin viisi ihmistä, joista kaksi oli lapsia.
Israel ja Libanon sopivat perjantaina maiden välisen aselevon pidentämisestä 45 päivällä. Iskut ovat jatkuneet sopimuksesta huolimatta.
