Israelin iskuissa Gazassa eilen menehtyneiden joukossa oli lapsia.
Israelin perjantaina Gazaan tekemissä iskuissa on kuollut ainakin 13 ihmistä, kertoo Gazan siviilipuolustusvirasto. Kolme kuolleista on lapsia.
Gazan terveysministeriön mukaan useita satoja palestiinalaisia on tapettu Gazassa sen jälkeen, kun Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen aselepo astui voimaan viime lokakuussa. Israelin mukaan viisi israelilaissotilasta on saanut surmansa samalla ajanjaksolla.
YK:n arvion mukaan Gazan sodassa oli viime vuoden loppuun mennessä kuollut 38 000 naista ja tyttöä. Hamasin alainen Gazan terveysministeriö on raportoinut, että sodassa oli kuollut kaikkiaan 71 000 ihmistä.
