Kaikki neljä hävittäjien miehistön jäsentä onnistuivat pelastautumaan koneista.
Yhdysvaltain Idahossa kaksi hävittäjää on törmännyt lentonäytöksessä ilmassa toisiinsa ja syöksynyt maahan.
Asiasta kertovat muun muassa uutiskanava NBC ja paikallismedia Idaho News.
Medioiden mukaan kaikki neljä hävittäjien miehistön jäsentä onnistuivat pelastautumaan koneista.
Onnettomuus tapahtui paikallista aikaa sunnuntaina puoliltapäivin noin kolmen kilometrin päässä Mountain Homen lentotukikohdasta.
Sosiaalisessa mediassa leviää video, jonka kerrotaan näyttävän, miten onnettomuus tapahtui. Videon voi katsoa jutun lopusta.
Videolla näkyy, miten kaksi toistensa lähellä lentävää hävittäjää osuu toisiinsa. Hetkellisesti näyttää siltä kuin lentokoneet ikään kuin tarrautuisivat ja jäisivät jumiin toisiinsa.
Miehistön jäsenet vaikuttavat tekevän päätöksen tai saavat ohjeistuksen tilanteen toivottomuudesta liki samanaikaisesti.
Samoihin aikoihin kun hävittäjät alkavat pudota, ilmestyy taivaalle neljä laskuvarjoa. Ainakin toinen matalalla lentäneistä hävittäjistä räjähtää maahan osuessaan.
Onnettomuuden vuoksi lentonäytös keskeytettiin. Viranomaiset tutkivat turman syytä.
Jos upotus ei näy, voi sen katsoa täältä.

