Isänsä holhouksen alla oleva Britney Spears paljasti kaiken oikeussalissa: "Heidän kuuluisi joutua vankilaan"

Valtavan huomion ympäri maailmaa saanut dokumentti julkaistaan mtv-palvelussa 18.2. 2:20
Britney Spearsista kertova dokumentti sai valtavan huomion – tältä se näyttää

Britney Spearsin isä on ollut vastuussa tähden taloudesta ja yksityiselämästä jo 13 vuotta. 

Poptähti Britney Spears on pyytänyt yhdysvaltalaistuomaria päättämään kiistanalaisen holhousjärjestelyn, jonka myötä muun muassa laulajan talousasiat ovat olleet hänen isänsä hallinnassa aina vuodesta 2008 lähtien.

Laulaja esiintyi Los Angelesissa pidetyssä holhouskäsittelyssä etäyhteyden välityksellä. Spears, 39, arvioi 20-minuuttisen esiintymisensä aikana holhouksen olevan loukkaava ja kuvaili järjestelyn jättäneen hänet traumatisoituneeksi ja masentuneeksi.

Spears kertoi tuomarille omien sanojensa mukaan haluavansa elämänsä takaisin.

– Haluan vain elämäni takaisin. Tätä on jatkunut 13 vuotta ja se riittää, Spears sanoi hänen faniensa osoittaessa tukeaan oikeussalin ulkopuolella.

Tähti ei ole aiemmin juuri kommentoinut holhousasiaa julkisuudessa. Spearsin oikeuden määräämä asianajaja Samuel Ingham kuitenkin kertoi huhtikuussa Spearsin haluavan puhua tuomioistuimelle suoraan, minkä seurauksena puheenvuoro järjestettiin keskiviikkona.

– En ole onnellinen. En pysty nukkumaan. Olen niin vihainen. Tämä on hullua, popikoni sanoi ja lisäsi itkevänsä jokikinen päivä.

– Uskon totisesti tämän holhouksen olevan loukkaava. Haluan muutoksia, ansaitsen muutoksia, laulaja vetosi tuomari Brenda Pennyyn.

Poptähti totesi, että hänen yltiöoptimistiset päivitykset Instagramissa ovat täyttä valetta.

– Olen niin vihainen ja olen masentunut. Itken joka päivä, tähti avautui.

Spearsin sanat pulppusivat istunnossa niin kovaa vauhtia, että tuomari pyysi häntä hidastamaan. Spears oli istunnossa etäyhteyden kautta.

– Isäni ja kaikki holhoukseen osallistuneet, joilla oli keskeinen rooli tässä tilanteessani, joutaisivat vankilaan, hän totesi tuomarille.

Spears passitettiin myös mielenterveyslaitokseen sen jälkeen, kun hän peruutti Las Vegasin keikan vuoden 2018 loppupuolella. Hoito maksoi hänelle 60 000 dollaria kuukaudessa.

#FreeBritney

Laulajan talous ja yksityiselämä ovat olleet pitkälti hänen isänsä Jamie Spearsin hallinnassa jo vuosikaudet. Holhousmääräys annettiin laulajan vuonna 2007 tapahtuneen erittäin julkisen henkisen romahduksen jälkeen.

Holhoustapaus on aiheuttanut viime vuosina kohua sekä sosiaalisessa mediassa että lehtien sivuilla. Spearsin fanit ovat käynnistäneet FreeBritney-kampanjan, joka on vaatinut holhouksen päättämistä.

Yhdysvaltalaislehti New York Timesin mukaan Spearsin fanit ovat kyseenalaistaneet muun muassa sen, miten tuomioistuin voi nähdä tähden olevan kykenemätön pitämään itsestään huolta, vaikka hän on samaan aikaan edelleen esiintyvä poptähti.

Laulajalla on ollut pitkään vaikea suhde isäänsä. Viime vuonna Spears pyysi tuomioistuinta poistamaan isänsä holhousvastuusta ja antamaan taloutensa rahoituslaitoksen hallintaan. Tähden asianajaja Ingham kertoi Spearsin pelkäävän isäänsä.

Holhous kuin "sortava työkalu"

NYT:n mukaan Jamie Spears ja muut asiaan liittyvät henkilöt ovat väittäneet holhouksen pyörineen ongelmitta. Heidän mukaansa holhousmääräys oli pelastanut tähden, kun tällä oli elämänsä kanssa ongelmia. Tämän lisäksi he väittivät Spearsin voivan koska vain ryhtyä toimiin holhouksen päättämiseksi.

Lehden näkemistä oikeuden asiakirjoista selviää kuitenkin, että tähti olisi vastustanut holhousmääräystä jo luultua aiemmin ja useammin. Asiakirjojen mukaan Spears olisi kertonut holhouksen rajoittaneen kaikkea aina hänen treffiseurastaan keittiön kaappien väriin, NYT kertoo.

Asiakirjojen mukaan laulaja olisi kertonut oikeuslaitoksen etsivälle jo vuonna 2016 kokevansa, että holhouksesta on tullut häntä vastaan käytettävä "sortava ja kontrolloiva työkalu". Asia selviää etsivän kirjoittamasta raportista.

Spearsin kerrotaan sanoneen, että holhousjärjestelyllä on ollut liian paljon kontrollia ja häntä on estetty tekemästä omia päätöksiään myös muun muassa ystäviensä ja rahojen käytön osalta.

NYT:n näkemän raportin mukaan Spears oli kertonut etsivälle haluavansa, että holhous päätetään mahdollisimman pian.

– Hän on kyllästynyt siihen, että "häntä käytetään hyväksi", etsivä kirjoitti raportissaan.

Esiintyminen vasten tahtoa 

Etsivän mukaan Spears oli myös kertonut olevansa se joka tekee työt ja ansaitsee omat rahansa, mutta kaikki hänen ympärillään ovat hänen palkollisiaan.

Lehden mukaan Spears oli kertonut tuomioistuimelle vuonna 2019, että hän oli kokenut muun muassa holhoojien pakottaneen hänet mielenterveyslaitokseen ja esiintymään vasten tahtoaan.

Asiakirjojen mukaan laulaja oli myös kyseenalaistanut isänsä kyvykkyyden holhousvastuunsa osalta. Jo vuonna 2014 suljettujen ovien takana käydyssä kuulemisessa Spearsin asianajaja Ingham oli kertonut tähden haluavan selvittää mahdollisuuksia poistaa Jamie Spears tehtävästään. Toiveelle oli lehden mukaan ollut useita syitä, muun muassa Jamie Spearsin alkoholin käyttö.

NYT:n mukaan Jamie Spearsillä on hallinnassaan tähden lähes 60 miljoonan dollarin eli noin 50 miljoonan euron varallisuus.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Britney Spears maksaa tällä hetkellä kummankin puolen oikeuskustannukset. Hän muun muassa maksaa merkittäviä summia häntä oikeudessa vastustaville asianajajille.

Lisäjulkisuutta dokumentilla

Spearsin holhoustapausta oli käsitelty mediassa jo muun muassa FreeBritney-kampanjan vuoksi, mutta asia sai lisäjulkisuutta helmikuussa julkaistun Framing Britney Spears -dokumentin jälkeen. Dokumentti käsitteli tähden yli vuosikymmenen takaista romahdusta sekä sitä seurannutta holhouskuviota.

Spears itse sanoi häpeävänsä sitä, miten hänet esitettiin dokumentissa. Hänen faninsa kertoivat dokumentissa Spearsia pidettävän käytännössä vankina ja väittivät laulajan lähettävän koodattuja avunpyyntöjä.

Tähti erosi aviomiehestään Kevin Federlinesta vuonna 2006 ja menetti lastensa huoltajuuden tuota seuraavana vuonna, minkä jälkeen hänen yksityiselämänsä ajautui kaaokseen ja hän muun muassa sai runsaasti julkisuutta ajeltuaan yllättäen hiuksensa.

Isänsä holhouksen alla Spears palasi keikkailemaan, julkaisi kolme albumia ja esiintyi erinäisissä televisiosarjoissa. Vuoden 2019 tammikuussa hän ilmoitti kuitenkin keskeyttävänsä esiintymisensä toistaiseksi.

Tuomari määräsi helmikuussa, että Spearsin isä ja Bessemer Trust -rahoituslaitos olisivat vastuussa laulajan taloudesta, näin hyläten laulajan isän vaateet pitää tyttärensä talousasiat yksinomaan omissa hyppysissään.

Oikeudessa luetussa lausunnossa Jamie Spearsin asianajaja kertoi tähden isän olevan pahoillaan kuullessaan laulajan kärsivän ja rakastavansa tytärtään "todella paljon".

Framing Britney Spears -dokumentti mtv-palvelussa ja C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat