IS: Kaksi autokauppiasta syytettynä huijauksista – asiakas jätti myytäväksi Mersun, käteen jäi vain 200 euroa

Kahden autokauppiaan epäillään huijanneen liikekumppaneiltaan sekä asiakkailtaan yli 100 000 euroa, kertoo Ilta-Sanomat. Kaksikkoa syytetään törkeästä kavalluksesta ja useista petoksista Tuusulan käräjäoikeudessa.

Huijausten epäillään tapahtuneen vuosina 2015-2016. Syyttäjän mukaan kaksikko on myynyt tuolloin 20 autoa, mutta jättänyt tilittämättä myynnistä saatuja rahoja. Lisäksi kaksi autoa jäi kokonaan kateisiin, kertoo IS.

Ilta-Sanomien mukaan yksi autokapan asiakkaista jätti Mercedes Benz -merkkisen autonsa liikkeeseen myytäväksi, ja sai vajaan 5000 euron arvoisesta kulkupelistä lopulta vain 200 euroa.

Kaksikolle vaaditaan ehdottomia vankeusrangaistuksia.

Lue myös:

    Uusimmat