Irmeli Tallqvist selviytyi aivoverenvuodosta, joka johtaa useimmiten vammautumiseen tai kuolemaan. Toipumiseen on vaikuttanut ratkaisevasti Irmelin myönteinen asenne.
Vaikka lukinkalvonalainen verenvuoto on synnynnäinen sairaus, se ei anna ennakkovaroitusta.
Kesäkuussa 1998 Irmeli Tallqvist oli lähdössä Tallinnan-risteilylle ystävättärensä kanssa. Hän oli juuri astunut junasta ulos, kun kohtaus sattui.
– Tuntui kuin olisi lyöty lekalla niskaan, Irmeli kuvailee.
Irmeli ei mennyt tajuttomaksi, mutta silmissä vilisivät sahalaidat ja tasapaino horjui. Hän jatkoi matkaansa kohti tuttaviensa autoa, ja ystävätär riensi vastaan hoippuvaa Irmeliä. Irmeli valitti päänsärkyä, ja hänet vietiin lähinnä olevaan sairaalaan. Risteily sai jäädä.
Ei se ollutkaan migreeniä
Sairaalasta Irmeli sai lääkkeitä migreeniä varten, ja hänet lähetettiin illalla kotiin. Seuraavana aamuna kivut olivat edelleen kovat ja Irmeli lähti terveyskeskukseen. Migreenilääkitystä jatkettiin, mutta se ei helpottanut oloa. Irmeliä alkoi myös oksettaa.
– Kolme kertaa sanoin, että lähettäkää minut johonkin. En jaksa enää, hän kertoo.
Iltapäivällä vuoroon tuli tuttu sairaanhoitaja, jolta Irmeli aneli siirtoa toiseen paikkaan. Vihdoin järjestyi ambulanssikyyti sairaalaan, josta Irmeli soitti tyttärelleen ja ilmoitti migreenikohtauksestaan.
Irmelille tehtiin selkäydinpunktio. Lääkärin mielestä se olisi pitänyt tehdä jo edellisenä päivänä. Ilman sen kummempia selityksiä lääkäri riensi soittamaan ambulanssia.
Vasta matkalla toiseen sairaalaan Irmelille kerrottiin, että hänellä on vuoto päässä. Kun osaston hissin ovet aukesivat, valkotakkinen lääkäri otti Irmelin kumartaen vastaan.
– Tunsin hyvää oloa siitä, että olen varmassa turvassa, Irmeli toteaa.
