Instagramin perustajat jättävät yrityksen lopullisesti – Facebook osti kuvapalvelun miljardilla, joka osoittautui pilkkahinnaksi

Instagramin perustajat astuvat syrjään yrityksestä 0:45

Kuvasovellus Instagramin perustajat ovat päättäneet siirtyä syrjään yrityksen palveluksesta.

Mike Kriegerin kanssa vuonna 2010 yrityksen perustanut Kevin Systrom kommentoi pressitiedotteessaan, että nyt on aika seuraavan aukeaman.

– Tarvitsemme nyt aikaa uteliaisuuden ja luovuutemme tutkimiseen. Uusien asioiden rakentaminen vaatii askeleen taaksepäin: ymmärrystä siitä, mikä meitä inspiroi ja miten voimme yhdistää sen maailman tarpeisiin. Se on suunnitelmamme, Systrom kertoo.

Katso haastattelu yläpuolelta: Instagram-perustajat jättävät yrityksen

Miljardin dollarin hintalappu olikin Facebookilta suoranainen ryöstö

Krieger ja Systrom tekivät sovelluksellaan jo ensimmäisten perustamisvuosien aikana miljoonien dollarien voitot.

Sovelluksen kävijämäärät kasvoivat entisestään, kun palvelu kehittyi ja se lanseerattiin iOS-alustan lisäksi myös Android-pohjaisille älylaitteille. Instagram tuntui myös vetävän puoleensa enemmän nuoria käyttäjiä kuin Facebook.

Kaksikko myi nopeasti kasvavan yrityksensä lopulta Facebookille kaksi vuotta perustamisen jälkeen. Hintalappu oli tällöin noin miljardi dollaria.

Vuonna 2012 isolta kuulostanut hinta muodostuikin lopulta Facebook-perustaja Mark Zuckerbergin toimesta suoranaiseksi ryöstöksi: Bloomberg Intelligence on arvioinut, että jos Instagram olisi yritetty ostaa itsenäisenä yrityksenä vuonna 2018, voisi sen arvo olla jopa 100 miljardia dollaria.

Analyytikot arvioivat: saavuttaa kaksi miljardia käyttäjää viidessä vuodessa

Zuckerbergin päätös pitää Instagram itsenäisenä palveluna muodostui sekin nerokkaaksi siirroksi: mielenkiintoista on nimittäin se, että Instagram houkuttelee uusia käyttäjiä vuonna 2018 nopeammin kuin Facebook-sivu itsessään.

Bloomberg on arvioinut, että jo miljardin käyttäjän rajapyykkiin yltänyt Instagram voi yltää seuraavan viiden vuoden aikana jopa kahteen miljardiin yksittäiseen käyttäjään.

Lue myös:

    Uusimmat