USA 2002. Ohjaus: Christopher Nolan. Käsikirjoitus: Nikolaj Frobenius, Erik Skjoldbjaerg ja Hillary Seitz. Tuotanto: George Clooney, Ben Cosgrove. Kuvaus: Wally Pfister. Leikkaus: Dody Dorn. Pääosissa: Al Pacino, Robin Williams, Hilary Swank, Maura Tierney, Martin Donovan, Nicky Katt, Paul Dooley. Kesto: 118 min.
Kun Al Pacino lähtee tekemään elokuvaa, siitä tulee ilman muuta Al Pacinon elokuva. Tämä seikka toimii sekä vahvuutena että heikkoutena Christopher Nolanin ohjaamassa Insomnia-trillerissä, jossa muu väki jätetään lähes täydellisesti Iso-Alin varjoon. Leffan keskeisenä tarkoituksena tuntuu olleen todistaa, että ryppyisessä machossa on edelleen munaa. Ja onhan hänessä! Se vain ei ihan loppuun asti riitä.
Insomnian idea on näppärä. Aluksi se vaikuttaa tyypilliseltä tusinajännäriltä, jossa ihailtu veteraanietsivä Will Dormer (Pacino) saapuu yhdessä partnerinsa Hapin (Martin Donovan) kanssa Alaskan syrjäkylille selvittämään nuoren tytön brutaalia murhaa. On epäilty, on johtolankoja ja paljon karskia poliisipuhetta tyyliin "Tämä mielipuoli ei ole ehkä tappanut ennen mutta nyt hän on päässyt veren makuun." On myös Dormeria palvova innokas poliisinoviisi Ellie (Hilary Swank), joka seuraa vierestä hänen ammattimaista toimintaansa. Mutta Dormerin virkamenneisyydessä on jotakin hämärää, joka uhkaa purskahtaa päivänvaloon. Ja kun ainoa hämäryyksistä perillä oleva ihminen kuolee kesken murhaajan takaa-ajon, superkytän painajainen alkaa. Ja sen painajaisen nimi on unettomuus.
Elokuva muuttuukin tässä vaiheessa tarinaksi Dormerin (huom. suomeksi "nukkuja"!) henkilökohtaisesta moraalista ja syyllisyydestä, jonka symboliksi yhä paheneva nukkumattomuus muodostuu. Tummenemistaan tummenevien silmäpussien rinnalla tappajan metsästyksestä tulee sivuseikka, vaikka häneen tutustutaankin: Walter Finch (Robin Williams) on nuorten ihailema halpiskirjailija, jonka tekstit liittyvät veritekoon. Mutta mitä tämä outolintu oikeastaan tietää? Ja mitä hän Dormerilta haluaa? Seuraa kahden syyllisen, metsästäjän ja metsästetyn, välinen henkien kamppailu, jossa kummankin elämä on pelissä. Ja tämä on ihan kiinnostavaa.
On myös virkistävää nähdä leppoisiin klovneihin erikoistunut Williams tyystin toisenlaisessa (psykoottisessa) roolissa. Mutta kuten kaikki muut vastanäyttelijät, hänkään ei saa rutinoidusti kähisevältä Pacinolta lainkaan tarpeeksi tilaa. Vielä surkeammin on naissivuosien laita. Boys Don't Cry elokuvassa Oscarin arvoisesti vakuuttaneen Hilary Swankin esittämä poliisi jää roolina kovin luonnosmaiseksi, vaikka siitä olisi saanut paljon irti. Teho-osastosta tutun ja nyt paikallistarjoilijaa esittävän Maura Tierneyn maanläheistä näyttelijäntyötä katselisi myös mielellään enemmän.
Alaskan sinisen sumuisia maisemia tehokkaasti hyödyntävä Insomnia on parhaimmillaan persoonallisen jännittävää ja heikoimmillaan puuduttavaa ja liian Pacino-pitoista katsottavaa. Se hukkaa hyvin pedattuja mahdollisuuksiaan, mutta onnistuu kuitenkin kohoamaan tavanomaisimpien tekeleiden yläpuolelle.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Buena Vista