Ilkka Alangon Tallinnan-baari myydään

Neljä Ruusua -bändin solisti Ilkka Alanko perusti ystäviensä kanssa baarin Tallinnaan keskustaan viime kesänä.

Kesällä 2011 Ilkka Alanko heittäytyi mukaan ravintolabisnekseen lähtemällä mukaan kolmanneksi osakkaaksi hänen kahden ystävän avaamaan baariin.

– Olen yksi osakkaista, mutta en omalla toiminnallani vaikuta siihen mitenkään. Toki oon käynyt baarissa. Sehän on joka pojan unelma: Ryypätä omassa baarissa. Sehän on parasta mitä voi olla, Alanko naureskelee MTV3.fin Viihdeuutisten haastattelussa.

Alangon "ravintoloitsijan ura" jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä miehen mukaan baaria ollaan nyt myymässä pois.

– Baari elää omaa elämäänsä, mä en edes tiedä mikä tällä hetkellä on tarkka tilanne, mutta kuulin, että siitä on myyntineuvottelut päällä. Siellä on kuulemma joku, joka haluaa ostaa sen. Jätkät sitä siellä päässä pyörittää, mutta uskon, että se myydään lähiaikoina eteenpäin.

Ilkka kuitenkin korostaa, etteivät baariin liittyvät kuviot ole tällä hetkellä miehen ykkösprioriteetti elämässä. Alangon pitää kiireisenä Neljän Ruusun paluu ja kesän tulevat keikat. Esimakuna syksyllä ilmestyvältä albumilta on julkaistu Seitsemän päivää selvinpäin -single.

– En mä kerkee perehtyä baarin toimintaan, tulisin hulluksi jos rupeisin jotain hemmetin tilityksiä siellä tutkimaan. Eihän musta tule liikemiestä tekemälläkään, en mä ymmärrä siitä bisneksestä mitään, Alanko toteaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat