Sami Pitkämö on luotsannut omaa nimeään kantavaa Sami Pitkämö Orkesteria läpi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman historian. Nyt hän luovuttaa tahtipuikkonsa uudelle kapellimestarilla Lasse Piiraiselle.
Tulevalla Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella nähdään ja kuullaan musiikillinen muutos, kun ohjelman kapellimestarina alusta saakka toimineen Sami Pitkämön orkesteri vaihtuu pianisti Lasse Piiraisen luotsaamaan orkesteriin.
Pitkämö jättäytyi TTK:sta omasta päätöksestään. Hän kertasi päätöksensä taustoja Huomenta Suomen haastattelussa, jossa hän vieraili torstaiaamuna yhdessä Piiraisen kanssa.
– Aikansa kaikella. Kymmenen vuotta oli alkuperäinen tavoitteeni tehdä näitä hommia, ja se on tuplaantunut. Olen tajunnut, että olen yli 50-vuotias. Se ei ole liikaa, joten voin tehdä vielä muutakin, hän kertoi.
7:46Kapellimestarit vierailivat Huomenta Suomessa – Sami Pitkämö muisteli haastattelussa vuosien takaista mokaansa.

