Tuore kuukausiennuste ei lupaa lomailijoille laajoja helteitä.
MTV Uutisten meteorologi Jenna Salmisen mukaan sääkartoilla ei tällä hetkellä näy merkkejä laajasta helleaallosta Suomeen.
– Iso osa tulevista päivistä ja viikoista näyttää sateiselta, Salminen kertoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että niin lähipäivien kuin juhannuksenkin sääennusteet voivat vielä muuttua.
Samaan aikaan Länsi- ja Etelä-Euroopan sääkartat hehkuvat punaisina, ja lämpötila voi paikoin kohota jopa lähelle 40 astetta. Voisiko kuuma ilma levitä myös Suomeen?
Salmisen mukaan suuria lämpölupauksia ei vielä kannata tehdä.
– Kun katsotaan kesäkuun loppua, on edelleen viitteitä siitä, että Suomen itäpuolella pyörii matalapaine sateineen.
Lue myös: Suosikkimeteorologi palasi ruutuun: "Varaudu kaikkeen paitsi helteeseen"
Juhannuksen jälkeisellä viikolla säässä voi kuitenkin näkyä valoisampiakin merkkejä. Sateiden lomassa on mahdollista saada lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.
– Sen jälkeen ennuste muuttuu huomattavasti epävarmemmaksi, Salminen toteaa.
Täysin menetetty kuukausiennuste ei kuitenkaan ole.
– Ihan pelkiksi sadeviikoiksi nämä jaksot eivät ole jäämässä.
Miltä kuukausiennuste näyttää juuri nyt ja millaisia sääkäänteitä on odotettavissa?
