SM-liigan lisenssikomitea hylkäsi toukokuussa Imatran Ketterän lisenssihakemuksen. Nyt seura on tiedottanut valittaneensa päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakunnalle.
Ketterän toimitusjohtaja Carlo Grünn kertoo seuran pyrkivän valituksellaan ensisijaisesti oikeudenmukaisuuden toteutumiseen.
– Koemme, että lisenssitoimikunnan 19.5. antama päätös ei ole oikeudenmukainen, Grünn kommentoi MTV Urheilulle.
Vaikka Urheilun oikeusturvalauta päättäisi, että Ketterää on kohdeltu kaltoin, seurauksia on vielä vaikeaa arvioida.
– Tiedämme ne vasta sitten, kun päätös on tehty. Ja mikä se päätös sitten on? Onko se liigapaikka vai tiedotteen muuttaminen vai jotakin siltä väliltä? Mutta totta kai me elämme siinä toiveessa, että koska haimme liigapaikkaa, sellainen meille myönnetään.
– Ensimmäinen juttu olisi oikeudenmukaisuus ja se tarkoittaisi sitä, että Ketterälle myönnettäisiin liigapaikka ja jatkaisimme valmistautumista tulevaan kauteen.
Grünn ja seura uskovat, että valitus voi vielä vaikuttaa ensi kauteen, vaikka juhannukseen on viikko ja otteluohjelma lukittu.
– Emme laittaneet valitusta liikkeelle valittamisen ilosta.
– Joulusta asti olemme tehneet asioita siihen suuntaan, että Liigassa pelaaminen on mahdollista. Totta kai me uskomme siihen. Emme ole turhaan tehneet töitä tavoitettamme varten hartiavoimin.
Jos valitus menisi läpi, Ketterällä olisi edessä kiireiset viikot. Grünnin mukaan kyse olisi kuitenkin vain pitkällä jo olevan työn jatkamisesta.
– Tekisimme kaikkea sitä, mitä tähänkin asti. Myyntityötä, joukkueen kasaamista ja kaikkea mahdollista. Paljon on tietenkin töitä luvassa, ja kiire on oikeastaan ollut keväästä asti, mutta tämän tavoitteen eteen kiirekään ei haittaa.
Joukkueen runko on Grünnin mukaan valmis, mutta seuralta löytyy kykyä reagoida lisäpelaajien osalta, jos Liigan ovet aukeavat. Yritysmyynnin toimitusjohtaja luonnehtii olevan aikataulussa ja sujuneen suunnitelmien mukaan.
