Oulun Kärpät tiedotti torstaina hankkineensa ruotsalaishyökkääjä Henrik Törnqvistin ensi kautta koskevalla sopimuksella.
29-vuotias Törnqvist saapuu Ouluun Saksan DEL-liigasta, mutta on pelannut SHL:ssä lähes 500 runkosarjaottelua ja edustanut myös Ruotsin maajoukkuetta.
– Kun olen katsonut tätä sarjaa, tuntuu, että pelityylini sopii tänne aika hyvin. Pidän intensiivisestä jääkiekosta. Koen sen olevan pelini paras osa-alue. Teen kovasti töitä molemmissa päissä, hyökkäys- ja puolustussuuntaan. Minulla on hyvä laukaus ja hyvä peliäly. Uskon tuovani paljon lisäarvoa joukkueelle, Törnqvist sanoi tiedotteessa.
– Henrik on kokenut, hyvin luisteleva kahden suunnan pelaaja. Hän pystyy pelaamaan kaikissa rooleissa ja tuo meille hyvän lisän myös keskushyökkääjän paikalle, Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen lausui.
Törnqvist on kotoisin Etelä-Ruotsista Motalasta ja on viettänyt mittavan osan kiekkourastaan sekä Linköpingin junioreissa että edustusjoukkueessa.
Viimeisimmällä kaudellaan Saksassa Iserlohn Roostersissa Törnqvist teki 47 otteluun tehot 8+3. Edeltävä kausi Linköpingissä tuotti 51 ottelussa 15 tehopistettä.

