Ihmisten koteihin syömään ja nukkumaan tunkeutunut "Metsänpeikko" on edelleen karkuteillä Littoisissa – viranomaiset toivovat saavansa "ressukan" pian turvaan: "Tosiasiahan on, että ulkona on pakkasia"

4:47

Yli vuoden ihmisten koteihin tunkeutunut ”Metsänpeikko” on edelleen karkuteillä Varsinais-Suomessa. Silminnäkijähavaintojen varassa naista etsivät poliisi ja Patas toivovat tavoittavansa karkuteillä olevan tunkeutujan pikaisesti.

Uutisoimme vastikään nuoresta naisesta, eli niin kutsutusta Metsänpeikosta, joka tunkeutuu toistuvasti Liittoisten alueella asuvien ihmisten koteihin.

Asukkaiden mukaan myös poliisille tuttu nainen tunkeutuu ihmisten koteihin, syö toisinaan heidän ruokansa ja jopa nukkuu heidän sängyissään.

Tummahiuksisen naisen kohtalo on aiheuttanut ihmisissä pienoisen pelon lisäksi myös huolta naisen hyvinvoinnista. Naisen liikkeistä tehtyjä havaintoja on jaettu sosiaalisen median kanavien lisäksi poliisille sekä etsintöihin osallistuvalle Patakselle, eli Pelastusarmeijan alla toimivalle yksikölle.

– Olemme erillinen sosiaali- ja terveysalan ammatillista koostuva yksikkö. Meillä on vajaa 100 asiakasta, joille annamme tukea elämiseen: Mahdollistamme sen, että asiakas pärjää kotonaan mahdollisimman hyvin, Patas-yksikön johtaja Eija Rouvali perustelee yksikön halua auttaa karkuteillä olevaa naista.

– Meidän tarkoituksenamme on saada hänet tuen ja hoidon piiriin, Rouvali jatkaa.

Vinkkejä on tullut – vaan naista ei ole tavoitettu

Tämän hetkisten tietojen sekä yleisöltä saatujen vihjeiden perusteella voidaan olettaa, että Metsänpeikko majailee edelleen Varsinais-Suomessa Liedon ja Kaarinan alueella.

– Saadut vinkit ovat liittyneet siihen, missä hänet on nähty ja missä hän on mahdollisesti yöpynyt. Vinkit on tarkistettu, mutta häntä ei ole vielä löydetty.

Kuten poliisi, myös Pataksen henkilökunta tietää nuoren naisen henkilöllisyyden, ja myös siksi huoli naisesta kasvaa, mitä pidempään tämä on kadoksissa.

– Tosiasiahan on, että ulkona on pakkasia, ja hänet pitäisi saada mahdollisimman nopeasti tuen piiriin, Rouvali sanoo haikeana.

Poliisi: ”Emme ole tavanneet häntä itse teossa”

Myöskään Lounais-Suomen poliisi ei ole saanut Metsänpeikkoa kiinni, eikä poliisilla ole ollut häneen liittyen hälytystehtäviä. Littoisten alueen asukkaat ovatkin tiettävästi säästyneet naisen tekemiltä vahingonteoilta kuluneen viikonlopun aikana.

Komisario Joonas Tikka kertoo, että nainen on poliisille murheellisen tuttu tapaus. Tikan mukaan naisen osalta jonkinlainen esitutkinta on vireillä ja häntä kaivataan kuultavaksi.

– Emme ole tavanneet häntä itse teossa, eikä meillä ole käsitystä siitä, missä hän tällä hetkellä on, Tikka sanoo ja valittelee naisen kurjaa tilannetta.

”Ressukasta puhutaan”

Lounais-Suomen ei ole toistaiseksi toimeenpannut sen suurempia etsintöjä tai muitakaan toimenpiteitä naisen löytämiseksi – poliisissa lähinnä odotetaan silminnäkijähavaintoja.

Tikan mukaan Metsänpeikko saattaa majoittua ajoittain jonkun luokse, minkä vuoksi häntä on niin vaikea tavoittaa.

Tikka toteaa, että naisen tungeksiminen ihmisten koteihin on asukkaista varmasti kurjaa, häiritsevää ja toisinaan jopa karmaisevaa, mutta samalla hän toteaa, ettei nainen ole aiheuttanut ainakaan toistaiseksi mitään peruuttamatonta tuhoa.

– Hän ei ole ollut vakavasti vaaraksi kenellekään. Ressukasta puhutaan, komisario kuvailee.

Havainnot Metsänpeikon liikkeistä pyydetään ilmoittamaan poliisille tai Patas-yksikölle tai suoraan hätäkeskukseen. 

0:22
Video: Aiemmin tänä vuonna kerroimme hieman erilaisesta vierailijasta Littoisilla – Rohkea kettu tallusteli omakotitalon terassilla: "Se tuli terassille ilman mitään huolta". 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja