Tanska 1998. Käsikirjoitus ja ohjaus: Lars von Trier. Tuotanto: Zenropa Entertainments2 Aps ja DR TV. Kuvaus: Lars von Trier, Kristoffer Nyholm, Jesper Jargil, Kasper Holm. Leikkaus: Molly Malene Stensgaard. Pääosissa: Bodil Jörgensen, Jens Albinus, Louise Hassing, Troels Lyby, Nikolaj Lie Kaas, Henrik Prip, Luis Mesonero, Louise Mieritz, Knud Romer Jörgensen, Trine Michelsen, Anne-Grethe Bjarup Riis. Kesto: 117 min.
Tanskan kauhukakara Lars von Trier on aina pitänyt provosoinnista. Erilaisten kokeellisten ja haastavien pikkuelokuvien jälkeen ylistetty Breaking the Waves takasi Trierille paikan myös suuren yleisön silmissä. Kun tämän vaikuttavan rakkaustarinan tavoitteena oli ohjaajan mukaan "saada naiset itkemään", on uusin teos Idiootit provokatiivisuudessaan taas lähempänä miehen rohkeampaa linjaa, joka perustuu elokuvan kieltä uudistavaan DOGMA 95 -julistukseen. Tämä edellyttää mm. käsivarakuvausta, improvisoitua näyttelemistä, aitoja kuvauspaikkoja, äänten, valaistuksen ja värien jälkikäsittelyn hylkäämistä jne. Tuloksena on ennenkokematon, ravisuttavan fyysinen elämys, joka pakottaa katsojan tuntemaan tapahtumat konkreettisesti sisuksissaan.
Idiootit on kuvaus joukosta nuoria älykkäitä aikuisia, jotka yhdessä etsivät sisäistä idioottiaan. Epävarma ja sulkeutunut Karen (Bodil Jörgensen), jonka näkökulmasta elokuva lähtee liikkeelle, joutuu sattumalta kosketuksiin muutaman ryhmän jäsenen kanssa ja imeytyy väkisin mukaan heidän makaaberiin harrastukseensa. Tähän kuuluvat mm. "iskut" julkisiin tiloihin ja tekeytyminen vammaisiksi, spastikoiksi ja vähämielisiksi. Tarkoitukseksi paljastuu vähitellen paitsi ärsyttäminen ja huomion herättäminen ahdasmielisessä ympäristössä, myös tutustuminen omiin sisäisiin sekä ulkoisiin rajoihin ja inhimillisyyden yleisesti torjuttuihin puoliin.
"Idiootit" asuvat keskenään tiiviissä yhteisössä, jossa erilaiset terapeuttiset ja vapauttavat kokeilut ovat mahdollisia - vihan ja rakkauden purkauksille on löydetty ainutlaatuinen ilmaisumaasto. Mutta heidän pikkumaailmastaan on muodostunut myös niin sulkeutunut ja symbioottinen, että kohtaamiset ulkoisen todellisuuden kanssa ovat varsin kivulloisia. Totuttujen sääntöjen liuettua vastakkaiset normit ja arvot törmäävät toisiinsa paljaimmillaan.
Mielenkiintoista Idiooteissa on sen moniulotteisuus ja älyllinen haastavuus: katsoja joutuu jatkuvasti vaihtamaan asentoaan suhteessa näkemäänsä, tarkistamaan kantojaan ja tempoilemaan tunnetilasta toiseen. Pakottavana voimana toimii ennen kaikkea kuvauksen käsinkosketeltava fyysisyys, meneminen "tilanteeseen sisään": vaappuvan kameran hääriessä turkkalaisesti kuolaavien, riehuvien ja omissa maailmoissaan leijuvien idioottien keskellä myös katsoja muuttuu yhdeksi heistä. Toinen vaihtoehto on tietenkin torjunta ja etäännyttäminen - mutta tämän tekee vaikeaksi elokuvan ja sen henkilöiden hämmentävä samastuttavuus. Ristiriitaisista tunnoista huolimatta näihin viisaisiin typeryksiin ihastuu niin intensiivisesti, että lopulta luopuminen heistä tuntuu aidosti haikealta.