Hyvästele lempifarkkusi! Tämän takia sinunkin pitäisi vaihtaa pillit leveisiin lahkeisiin
Kapeiden housujen aika on ohi, usko pois. Leveät lahkeet tulevat nyt isosti, ja se on vain hyvä asia – lue, miksi sinunkin kannattaa vaihtaa pillit purjeisiin!
Viimeisen kymmenen vuoden aikana kapeista pillifarkuista ja legginssejä muistuttavista kapeista housuista on tullut joka naisen univormu. Muodin luojat ovat jo muutaman vuoden ajan yrittäneet saada purjelahkeet rantautumaan tavallisten kaduntallaajienkin käyttöön, ja tänä keväänä lepattavat lahkeet ovat vihdoin lyömässä itsensä läpi.
Moni lukija pudistelee päätään, mutta aivan syyttä. Muistatteko nimittäin, että vuosituhannen alussa ainoa oikea lahkeen malli oli vielä levenevä boot cut? Siihen oli syynsä, ja ne perustelut pitävät yhä paikkansa.
1. Leveät lahkeet saavat sääret näyttämään hoikemmilta.
Pillifarkkujen tullessa muotiin moni muodokas nainen kavahtui: tiukat pöksythän paljastavat armotta säärien muodon. ”Rohkeasti vain! Kapeissa tummissa housuissa sääretkin näyttävät kapeilta”, heitä rohkaistiin.
Totta, mutta mikäli reidet ovat tuhdit, niin kyllä sääret näyttävät sorjemmilta jalan linjat kauniin suorina piirtävissä pöksyissä. Tätä hoettiin vielä 20 vuotta sitten kuin mantraa.
Tummat, polven alta levenevät lahkeet ovat yhä monesti se armollisin farkkumalli. Muistathan kuitenkin yhdistää leveät lahkeet korollisiin kenkiin, jotta lahkeet pääsevät laskeutumaan kauniisti!
2. Leveät lahkeet huijaavat sääristä pidemmät
Etkö omaa säihkysääriä luonnostaan? Sitten nyt niin trendikäs 1970-luvun housumalli on juuri sinua varten. Hyvin istuva, korkealle nouseva tai mid rise -vyötärö yhdistettynä leveisiin, suoriin, kauniisti laskeutuviin lahkeisiin luo alavartalolle yhtenäisen, pitkän linjan.
Kun vielä kenkienkin varret jäävät lahkeen alle piiloon, ei säären katkaisevia vaakalinjoja synny siluettiin lainkaan.
3. Leveät lahkeet erottuvat joukosta
Kun muut kulkevat pillifarkuissa, hulmuavissa lahkeissa ohi purjehtiva nainen kääntää päät. Stylestatementiksi riittää housuvalinta. Perusneule ja klassikkotakkikin näyttävät trendikkäiltä yllättävän housuvalinnan kanssa.
4. Väljät housut eivät kiristä
”Pillifarkut ovat kuin toinen iho.” Toki, kiristävää nahkaa ne muistuttavatkin. Toisin on mukavan väljissä housuissa, joissa jalkoja mahtuu ristimään, nostamaan ja liikuttelemaan miten tahtoo. Varmista kuitenkin, että housut istuvat vyötäröltä, sillä muuten sääriä hoikistava taikavaikutus katoaa.
5. Leveitä lahkeita voit vielä löytää alennuksesta
Suomalaiset syttyvät uusista villityksistä melko hitaasti. Niinpä olen onnistunut hankkimaan mahtavia leveälahkeisia housuja hyvällä alennuksella, kun sisäänostajien valinnat eivät ole tehneet kauppaansa. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua!
Myös kirpputoreilta voi onnistua tekemään leveälahkeisia löytöjä, joita ihmiset ovat lyhytnäköisesti pillihuumassa heittäneet menemään.
Uusimmat
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:45
Naton sotilaskomitean johtaja: Länsiliittolaisilta loppumassa Ukrainaan annettavat ammukset – MTV seuraa sotaa
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
Lataa lisää