HUSin johtajaylilääkäri koronalukujen käänteistä: Näin vappu näkyi tartunnoissa

Miltä Suomen koronatilanne näyttää juuri nyt? HUSin johtajaylilääkäri kertoo 4:58
Miltä Suomen koronatilanne näyttää juuri nyt? HUSin johtajaylilääkäri kertoo.

Koronatartuntalukuja on seurattu silmä kovana vapun jälkeen. Hienoisen nousun jälkeen näyttäisi siltä, että taas ollaan laskusuunnassa. Tänään THL raportoi 124 koronavirustartuntaa ja eilen 143. 

HUSin johtaja-ylilääkärin Markku Mäkijärven mukaan alentuneet koronaluvut eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että katukuvaan koronan myötä ilmaantuneista kasvomaskeista oltaisiin luopumassa. 

– Kyllä minulla on se käsitys, että maskeja pidetään enemmän tai vähemmän koko kesä. Menee heinäkuun loppuun, elokuun alkuun, että kaikki, jotka voivat tai haluavat rokotuksen, ovat sen saaneet. Sitten on vielä toinen rokotuskierros tulossa, Mäkijärvi sanoo viitaten siihen tosiasiaan, että tällä hetkellä Suomessa käytössä olevien koronarokotteiden täysi teho vaatii kaksi pistosta. 

– Maskit ovat hyvä ja toimiva turvakeino. Yksi niistä tärkeimmistä. 

Vappu ei aiheuttanut tartuntapiikkiä

Mäkijärvi on tyytyväinen siitä, että vaikka vappuna väkijoukkojakin nähtiin esimerkiksi Helsingin puistoissa, niin niistä ei näytä lähteneen merkittäviä tartuntaryppäitä. 

– Onneksi (vappu) näkyy aika vaimeasti. Kymmenkunta päivää on takana, ja suurin osa tartunnoista pitäisi olla tapahtunut ja oireisia. Pikkaisen ovat tartuntamäärät nousseet, mutta onneksi ei ole piikkiä nähty. 

– Olisi ollut onnetonta, jos tähän vaiheeseen olisi tullut piikki. Tarkkana saa olla jatkossakin. Kaikki eivät suinkaan ole vielä rokotusta saaneet. Varsinkin nuoremmat ihmiset, niin tartuntavaara on oikeasti olemassa. 

Nyt päätösvalta koronarajoitusten suhteen on jälleen enemmän alueellisilla toimijoilla. Mäkijärvi muistuttaa, että pelkillä alueellisilla toimilla maaliskuun kasvuun lähteneitä tartuntamääriä ei saatu taltutettua. 

– Tarvittiin sulkutila ja ravintolarajoitukset. Kaksi viikkoa siitä, niin tartunnat kääntyivät laskuun. Meidän täytyy mennä tilannetta seuraten kohti kesää. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Jos tilanne muuttuu, rajoituksia on pakko lisätä. 

"Hyvin rokotuskone pelaa" 

Suomessa ensimmäisen koronavirusrokotteen on saanut eiliseen mennessä 34,9 prosenttia väestöstä. HUSin johtaja-ylilääkäri Mäkijärvi on tyytyväinen rokotusten edistymiseen. 

– Sitä mukaa on rokotteita annettu, kun niitä on saatu. Hyvin rokotuskone pelaa. Tietysti rokotemäärät ovat jääneet matalammiksi kuin alkuvuodesta arvioitiin. 

Kesälomat lähestyvät ja Suomeenkin halutaan turisteja. Mäkijärven mukaan ennakkotodistus lisää koronaturvallisuutta. 

– Mutta ei se kaikkea takaa. Meidän on hyvä ymmärtää, että vaikkapa Irlannin aika liberaali matkustuspolitiikka oli merkittävä tekijä tartuntojen määrän kasvuun alkuvuodesta

Lue myös:

    Uusimmat