Hurtilla huumorintajulla varustettu 104-vuotias kiittelee pitkästä iästään melkoista "kaveruskaksikkoa"
104-vuotias Arthur Walters Jr. täräytti tiskiin melkoisen vastauksen, kun häneltä jälleen kerran tiedusteltiin pitkän iän salaisuutta.
Amerikkalainen Arthur Walters Jr. saa jatkuvasti vastata samaan kysymykseen. Veteraanimies on täyttänyt jo huikeat 104 vuotta, ja hänen pitkän ikänsä salaisuutta tiedustellaan usein.
– Aina kysytään, minkä ansiosta [olet elänyt näin pitkään], Walters kuvaili haastattelussa.
Mies kehuu, ettei joudu vielä syömään lainkaan lääkkeitä, kertoo KVAL. Huumorintajua hänellä sen sijaan on ylitsevuotava määrä. Katso yllä olevalta videolta, millaista kaksikkoa mies kiittelee pitkän elämänsä salaisuudeksi!
Toisessa maailmansodassa lentäjänä toiminut Walters ei enää halua puhua sota-asioista. Waltersin vaimo menehtyi jo 13 vuotta sitten. Parille siunaantui kolme lasta, kahdeksan lastenlasta ja 13 lastenlastenlasta.
Elämänohjeitakin löytyy nuoremmille.
– Sanoisin, että jos haluat jotakin, sinun täytyy olla valmis tekemään töitä sen eteen, uhraamaan sen eteen. Ja vaikka epäonnistuisitkin pari kertaa, nouse ja jatka. Se on neuvoni.
Lue myös: Amerikkalainen Julia juhli satavuotispäiväänsä – supermummolla on huikeat 88 lapsenlapsenlasta!
Lue myös: 99-vuotias teräsmummo paljastaa pitkän iän salaisuuden: "Siten olen itse päässyt näin pitkälle"
Lähteet: CNN, KVAL
Uusimmat
-
12:21
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
Lataa lisää