Uransa parhaan maailmancupin tuloksen hiihtänyt Markus Vuorela tuskin olisi startannut päivän 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisaan, jos kyseessä ei olisi ollut yksi Tour de Skin etapeista.
Vuorela oli Val di Fiemmessä upeasti 16:s oltuaan koko alkumatkan mukana kärkitaistelussa. Kympin kohdalla hän oli jopa kärkipaikalla.
Aamu ei luvannut lainkaan tällaista päivää. Vuorela olisi todennäköisesti jäänyt kokonaan sivuun lähdöstä, jos se ei olisi samalla tarkoittanut koko Tour de Skin heivaamista.
– Täytyy sanoa, että aamulla oli niin huono fiilis, etten tiennyt, lähdenkö koko kilpailuun. Näköjään kannatti lähteä. Oli kyllä kulkupäivä, Vuorela hehkutti.
Suomen huoltotiimin nappionnistuminen voitelussa antoi Vuorelalle hyvät eväät kisaamiseen. Se sytytti hiihtäjän liekkeihin.
– Väittäisin, että meillä oli ehkä kisan parhain suksi – tai ainakin itselläni. Sillä oli kyllä ilo taistella keulassa, kun aina puoli-ilmaiseksi pääsi keulaan. Siinä on huomattavasti helpompi hiihtää kuin tuolla peräsijoilla, Vuorela tiivisti.
– Huippupäivä itsellä ja huippupäivä huollolla, hän lisäsi.
Vuorela oli sijoitukseensa varsin tyytyväinen, mutta tunnusti, että vielä parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Viimeisen lenkin vauhdin putoaminen vei häneltä paikan kärkikymmenikössä.
