Toyotan Sami Pajari taistelee yhä tiukasti uransa ensimmäisestä MM-rallivoitosta Kroatiassa. Suomalaiskuski suhtautuu tilanteeseen rauhallisesti.
Pajari lähti lauantaipäivän ensimmäiselle ajolenkille 13,7 sekunnin johtoasemasta, eikä tilanne juurikaan muuttunut päivän neljän ensimmäisen erikoiskokeen aikana. Pajari johtaa Thierry Neuvillea 12,4 sekunnilla.
24-vuotias suomalaiskuski suhtautuu jännittävään voittotaisteluun vielä tyynesti.
– No varmaan, kun tulee pätkän maali ja katsoo niitä tuloksia, niin kivempi olisi varmaan katsella penkalta, mutta kyllä se hetkittäin on ihan siistiä ajaakin. Mutta joo, on se aika tiukka. Ero on varmaan aika lailla sama, mikä se oli aamulla. Ei nyt mitään suurempia juttuja suuntaan tai toiseen, mutta vielä on pitkä matka, Pajari summaa MTV Urheilulle aamulenkin jälkeen.
Lue myös: EK12: Sami Pajari yhä kärjessä – Hyundai-kuskilta kohtalokas ajovirhe
Asfaltilla ajettavan rallin tieolosuhteet vaihtelivat aamupäivän aikana merkittävästikin, kun tiet likaantuivat irtosoralla ja muulla roskalla kuskien ajaessa.
Pajarin osalta suurempaa huolta ei kuitenkaan ole, sillä lähtöpaikastaan hyötyvät Oliver Solberg ja Elfyn Evans joutuivat perjantaina keskeyttämään.
Sekuntitaistelua Neuvillen kanssa käyvä Pajari myöntää, että myös rengasvalinnat näyttelevät tällä hetkellä isoa roolia, vaikkakin oikean sekoituksen löytäminen ei ole helppoa.
– No on se totta kai vähän sellaista arvailua. Emme me tietenkään ole päässeet testaamaan ihan kaikkia olosuhteita, niin se vähän perustuu sellaiseen mututuntumaan, että mikä nyt voisi toimia ja näin. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että meillä on ollut ihan hyvät valinnat ainakin, mutta taas meidän tiimimme sisälläkin on ollut tosi erilaisia ratkaisuja. En tiedä, onko siellä sellaista yhtä ainutta oikeaa, Pajari pohtii.
