HS: Taiteilijoiden työnseisaus Kiasmassa laajenee, suursijoittaja Chaim "Poju" Zabludowiczin mukaan kyseessä on väärään tietoon perustuva hyökkäys

Nykytaidemuseo Kiasmaan kohdistuvaa työnseisausta vaativien taiteilijoiden määrä on yli kolminkertaistunut vuorokaudessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Torstaina alkaneessa työnseisauksessa mukana olevat taiteilijat kieltäytyvät työskentelemästä Kiasman kanssa kunnes Zabludowicz Art Trustin edustaja luopuu hallituspaikasta Kiasma Tukisäätiössä. Vaatimusten perustana on liikemies Chaim "Poju" Zabludowiczin rahoittamien organisaatioiden, Israelin valtion Palestiinan miehitykseen ja palestiinalaisiin kohdistuvaan sortoon kytkeytynyt liiketoiminta, kampanjassa sanotaan.

Tampereella kasvanut Zabludowicz sanoo Helsingin Sanomille antamassaan lausunnossa uskovansa, että boikotit vahingoittavat mahdollisuuksia rauhaan ja estävät avointa dialogia. Hän kertoo tukevansa niin sanottua kahden valtion ratkaisua, joka takaa palestiinalaisille ja israelilaisille "oikeudet elää ja työskennellä rauhanomaisessa rinnakkaiselossa" eikä näe mitään syytä tämän vaikuttavan hänen sopivuuteensa Kiasman tukisäätiön hallituksessa.

–  Olen ylpeä Suomen kansalainen. Vanhempani joutuivat holokaustin vuoksi pakolaisiksi ja saivat kodin demokraattisesta Suomesta. Tämä väärään informaatioon perustuva hyökkäys persoonaani vastaan yrittää kyseenalaistaa museon etiikan, hän sanoo lausunnossaan HS:lle.

Zabludowicz antoi saman lausunnon myös Ylen uutisille.

Kiasman Tukisäätiön puheenjohtaja Pekka Lehtinen kertoo Ylelle, että säätiön hallituksessa on perusteellisesti keskusteltu Zabludowiczin kanssa taiteilijoiden esittämistä väitteistä. Zabludowiczilla on yhä tukisäätiön hallituksen tuki jäsenyydelleen.

–  Pojulta saamiemme vastausten perusteella hänen suhteensa Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin sekä hänen konkreettinen roolinsa tähän liittyen on hyvin toisenlainen kuin taiteilijat ovat meille ja myös julkisesti esittäneet, Lehtinen sanoo Ylelle.

Kansallisgalleria ja Kiasma kertoivat torstaina tiedotteessaan, että Kansallisgallerialla ei ole päätösvaltaa Kiasma Tukisäätiön hallituksen kokoonpanoon. Kiasma on tehnyt yhteistyötä Zabludowicz Art Trustin kanssa vuodesta 2009 asti.

Lue myös:

    Uusimmat