Lapuan Virkiää koko painiuransa edustanut Harri Koskela, 42, oli oivallisessa painivireessä koko 1980-luvun loppupuolen ja 1990-luvun alkuvuodet.
Olympiahopea Soulista vuodelta 1988 ei suinkaan jäänyt hänen ainoaksi arvokisamitalikseen, sillä Koskela hankki väkevästi MM-hopeaa (1990) ja MM-pronssia (1991) sekä EM-pronssia (1987).
- On olemassa kaksi eri lajia, meidän paini ja nykypaini, Koskela sanoo kaihtelematta.
Koskela täräyttää, että tänäinen pystypaini on köyhää seisoskelua ja mattopaini yhtä arvontaa.
- En minä leuhkia halua, mutta muistaakseni puolikkaalla ja ristivyöllä sain vastustajiani taltutettua ainakin vielä silloin kun selässäni ei ollut häikkää, Koskela puhuu rauhallisella äänellä.
Koskela oli myös oiva taktikko. Tarkkana ja kenties vähän nuukanakin miehenä hän teki matolla vain sen minkä kulloinkin piti. Useimmiten se riitti voittoon.
- Tarkkuus matolla kuvaa miehen luonnetta muutenkin, ei Harri tee turhaan mitään muutoinkaan, Kristiina-vaimo virnistää.
Harri Koskela ei ole painia hylännyt. Hän käy säännöllisesti seuraamassa lajin SM-kisoja. Arvokisakatsomossa hän on aina silloin kun kisat ovat Suomessa. Ihan viime vuosiin asti Koskela on myös käynyt vääntämässä Lapuan urheilutalon treenimolskilla. Hän on ikään kuin näyttänyt klopeille ja muille painimisen mallia lähes koko elämänsä ajan.
Yksin Harrin ei aikoinaan tarvinnut kisamatkoille mennä. Painijoita oli Soulissakin pikkubussillinen. Moniin arvokisoihin Harria ja muita suomalaispainijoita läksi tukemaan iso linja-autollinen kannustajia:
- Kyllä se hyvältä tuntui, kun ystävät ja kylänmiehet olivat niin kiinnostuneita, Harri Koskela puhuu nyt.
Yhä väkevä ja lihaksikas
Harri Koskela on yhä varsin väkevä ja lihaksikas. Hän on sitä, vaikka hänellä ei olekaan sängyn vieressä kahden kilon käsipainoja iltatoimia varten, kuten on yhä nurmolaisella olympiakultamitalistilla Jouko Salomäellä.
- Enemmänkin kai pitäisi treenata ja liikkua, vaikka en enää aktiivi olekaan. No, kävelimmehän me vaimon kanssa äskettäin Seinäjoen Tangomarkkinoille, tuommoiset reilut kaksikymmentä kilometriä, Harri Koskela hymyää.