Yhdysvalloissa näyttelijöitä edustava ammattiliitto SAG-AFTRA ilmoitti torstaina aloittavansa lakon.
160 000 esiintyjää edustavan ammattiliiton jäseninä on muun muassa A-listan Hollywood-tähtiä, kuten Meryl Streep ja Jennifer Lawrence.
Ammattiliitto sanoi, että neuvottelut studioiden ja striimauspalveluiden kanssa päättyivät tuloksettomina.
Los Angelesissa näyttelijöiden lakon on määrä alkaa paikallista aikaa keskiyöllä perjantain vastaisena yönä eli Suomen aikaa perjantaina aamukymmeneltä.
Näyttelijät ja jo toukokuussa lakkoon menneet käsikirjoittajat panevat työtaistelutoimillaan televisiosarjojen ja Hollywood-tuotantojen kuvaukset käytännössä täysin jäihin.
Vaatimuksissa palkat ja tekoälyn huomiointi
SAG-AFTRA vaati neuvotteluissa muun muassa palkankorotuksia ja tekoälyn luoman uhan huomioimista.
– Striimauspalveluiden nousu on rapauttanut voimakkaasti palkkioita. Lisäksi tekoäly luo eksistentiaalisen uhan luovan alan työntekijöille, kerrottiin SAG-AFTRA:n lausunnossa ennen neuvottelujen kariutumista.
Ammattiliitto tahtoi näyttelijöille oikeudenmukaisia korvauksia, jos heidän ulkonäköään hyödynnetään digitaalisesti tekoälyn avulla.
Näyttelijät haluaisivat korotuksia myös niin sanottuihin uusintapalkkioihin. Striimauspalvelut kuten Netflix ja Disney+ eivät kerro yksittäisten televisiosarjojen katsojalukuja ja tarjoavat usein saman palkkiohinnan kaikesta palvelussa katsottavasta huolimatta esimerkiksi sarjan suosiosta.

