Virkaesitys ja vertaisarviointi puolsivat yliopistorahoitusta, jonka ministeri Rydman myöhemmin hylkäsi.
Itä-Suomen yliopisto tekee oikaisuvaatimuksen sosiaali- ja terveysministeri, perussuomalaisten Wille Rydmanin päätöksestä koskien yliopistorahoituksia, kertoo Savon Sanomat.
Valitus koskee Rydmanin Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeelta hylkäämää rahoitusta, jota virkaesitys ja vertaisarviointi olivat puoltaneet.
Lehden mukaan myös Jyväskylän yliopisto valmistelee oikaisuvaatimusta sitä koskevasta päätöksestä.
Rydman kertoi sosiaalisessa mediassa kesäkuussa myöntäneensä sosiaalityön tutkimushankkeille vain puolet niille varatusta tutkimusrahoituksesta vastoin virkamiesesitystä.
