HJK raudanlujan haasteen edessä tiistaina – "Opimme paljon taas siitä, mitä se tarkoittaa, kun vastustaja on selkeästi Skandinavian huipulta"

Helsingin Jalkapalloklubi kärsi Malmölle 1-2-tappion Mestarien liigan toisen karsintakierroksen avausosassa viime viikolla. Vierasmaalisääntö ei ole tällä kaudella enää voimassa, mutta helsinkiläisillä on tiistai-iltana Töölössä yhä realistinen mahdollisuus jatkopaikkaan.

HJK on pelannut vahvan alkukauden, ja pelaamisen trendi on ollut jatkuvasti nousujohteinen. AC Oulu -tappio on yksi harvoista mainitsemisen arvoisista tahroista sarjakärjen edesottamuksissa.  Ennen tiistain kamppailua sillä on alla Oulun pettymyksen puhdistanut 2-0-voitto Hakasta.

Koskelan mukaan HJK lähtee tiistaina parantamaan avausosaottelun suoritusta, joka saa päävalmentajalta maininnaksi "ihan ok".

– Opimme paljon taas siitä, mitä se tarkoittaa, kun vastustaja on selkeästi Skandinavian huipulta. Malmö on joukkue, joka pystyy pitämään pelissään yllä erilaista intensiteettiä. Erityisesti korkeassa prässissään he olivat todella aggressiivisia. Siihen pitää huomenna sopeutua nopeammin viime kertaan verrattuna, Koskela ennakoi MTV Urheilulle maanantaina.

HJK oli avausosassa ottavana osapuolena, mutta maalit se olisi valitessaan päästänyt toisella tavalla. Ensimmäisen Koskela linjaa paitsioksi ja jälkimmäisessä matkojen päästä lähtenyt vapaapotku ohjautui verkkoon helsinkiläisten ainoan tehneen Roope Riskin kautta.

Päävalmentajan mukaan joukkueen on pystyttävä yksinkertaisesti tekemään parempia valintoja paineen alla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi laadukkaampaa syöttämistä. Palkintona voisi näin olla hiukan pienempi määrä pallottomana puolustamista.

Koskela oli tyytyväinen joukkueen puolustamiseen avausosassa, vaikka kentän eri korkeuksilla siinä jäikin petrattavaa.

– Kun katsotaan tilastoja tältä kaudelta, Malmö on pystynyt luomaan kotiotteluissaan huomattavasti enemmän maalipaikkoja oikeastaan kaikkia vastustajiaan vastaan meitä lukuun ottamatta. Se kertoi siitä, että puolustamisemme rangaistusalueen ympäristössä oli ok-tasoa.

Puolustaminen ei kuitenkaan vie HJK:ta jatkoon. Voitto on kairattava tiistaina joko varsinaisella peliajalla millä tahansa yhden maalin voitolla tai tasatuloksen jälkeen jatko-ottelun tai rangaistuspotkukilpailun turvin. Se vaatii Ruotsin pääsarjaa johtavaa joukkuetta vastaan huolellisen syvältä puolustamisen lisäksi monipuolisempaa ja tehokkaampaa hyökkäämistä.

– Malmö on yhä ennakkosuosikki tähän, mutta meillä on hyvä mahdollisuus horjuttaa heitä. Se tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että meidän on päästävä sekä kollektiivina että yksilöinä samaan aikaan korkealle tasolle. 

Lue myös:

    Uusimmat