Hirviömorsiamen vaatimus sai morsiusneidon hämilleen: "Olenko ihan kohtuuton?"

Koska kyseessä on juuri heidän suuri päivänsä, morsiamet saattavat olla hieman vaativia, mitä heidän häihinsä tulee. Joskus vaatimukset menevät kuitenkin huimasti liioittelun puolelle.

Reddit-käyttäjä bridehairthrowaway  kertoi Ellaksi kutsumansa morsiamen hämmentäneen häntä pyynnöllään.

"Olen tuntenut ystäväni, jota kutsun tässä Ellaksi, lapsesta asti, sillä on perhetuttujeni tytär. Mutta olemme lähentyneet vasta viimeisten 2–3 vuoden aikana. Hän kihlautui hiljattain ja suostuin hänen pyyntöönsä olla osa hääseuruetta.

Eilen aamulla sain Ellalta sähköpostia. Se vaikutti ihan peruspostilta, mutta sitten hän pääsi osaan, jossa hän kertoi, miltä haluaa morsiusneitojensa näyttävän. Hän kirjoitti, että: "Bridehairthrowaway, sinun täytyy värjätä hiuksesi päivää varten. Minä vien sinut kampaajalle ja maksan kulut." Tästä ei ollut ollut aiemmin puhetta. Olen luonnostani punapää, joten kyse ei edes ole siitä, että minulla olisi joku räväkkä hiusväri, vaikkakin Ella ja muut morsiusneidot ovat kaikki brunetteja.

Laitoin asiasta tekstiviestiä Ellalle. Hän sanoi hiusteni olevan ristiriidassa häiden teemavärien kanssa, ja että morsiamilla on veto-oikeus liki kaikkiin osa-alueisiin morsiusneitojen ulkonäössä. Hän mainitsi myös, että hiukseni ovat melkoisen "huomiota herättävät", ja rikkoisin ryhmän yhtenäisyyttä. Kerroin, ettei ajatus hiusteni värjäämisestä tunnu mukavalta. Hän sanoi, että palaisi asiaan, mutta toivoi, että harkitsisin asiaa uudelleen.

Olenko ihan kohtuuton? En ole koskaan ollut osa häitä ennen, joten en ole varma, mitä minulta odotetaan. Olen saanut joitain viestejä muilta morsiusneidoilta, jotka kehottivat minua vain tekemään sen."

"Se vain pahenee"

Muut kommentoijat kehottivat morsiusneitoa kuitenkin olemaan antamatta periksi hirviömorsiamelle.

""Se ei tule tapahtumaan", olisi sovelias vastaus", ehdotti eräs kommentoijista.

"Hän tietää, että olet oikea ihminen, eikö? Et huivi tai käsilaukku tai jokin muu asuste, jonka tarkoitus on saada hänet näyttämään paremmalta? Minä todella, todella olen sitä mieltä, että sinun pitäisi perua osallistumisesi näihin häihin niin kohteliaasti kuin pystyt. Jos hirviömorsian on tuota tasoa, se vain pahenee", varoitteli toinen kommentoija.

Mitä mieltä itse olet, oliko morsiamen vaatimus kohtuuton?

Lähde: Someecards

Lue myös:

    Uusimmat