Hinnat nousevat, leipäjonot pitenevät, työttömyys lisääntyy – näin lapsiperheiden ahdinko syvenee

Lapsiperheiden köyhyys on kasvussa ja leipäjonot pidentyneet 2:20
Lapsiperheiden köyhyys on kasvussa ja leipäjonot pidentyneet

Lapsiperheiden köyhyys ja moniongelmaisuus ovat lisääntyneet sekä leipäjonot pidentyneet. Näin kerrotaan Helsingin kaupungin sosiaalityöstä MTV Uutisille. Asiantuntijan mukaan ongelma on valtakunnallinen. 

Helsingin aikuissosiaalityön asiakkaiden määrä on tällä hetkellä merkittävässä kasvussa, ja kasvun arvioidaan jatkuvan.

– Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt ihan selvästi, Helsingin kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Minna Karjalainen kertoo.

– Energian hinta on noussut, ruoan hinta on noussut noin 10 prosenttia, mutta samaan aikaan mitkään ensisijaisuudet etuudet tai Kelan myöntämä perustoimeentulotuki eivät ole nousseet.

Tilanne näkyy myös leipäjonoissa. 

– Leipäjonoissa on yhä enemmän asiakkaita, myös lapsiperheitä. Samaan aikaan jaettavan ruoan määrä on vähentynyt selvästi.

Toimeentulolaki uudistuu

Toimeentulotukilakia ollaan parhaillaan uudistamassa. Muutos tähtää Kelan ja uusien hyvinvointialueiden sosiaalihuollon hyvään yhteistyöhön sekä asiakkaiden asioinnin parantamiseen. 

Tukien tasoon laki ei ole tulossa muutoksia. Lakiluonnos jättää kuitenkin Kelalle oikeuden leikata toimeentulotuen perusosaa. Asiantuntijoiden mukaan se on huono idea.

– Tietyissä tilanteissa työhaluttomilta voidaan alentaa perusosaa 20 tai enintään 40 prosenttia. Ja kun perheenpäältä, on se sitten mies tai nainen, alennetaan perusosaa ja on lapsiperhe, niin kuka siitä kärsii: ne lapset, koska lapset syövät perusosasta, eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian esittelijäneuvos Tapio Räty toteaa.

– Tutkimusnäytön valossa tällä ei ole kannustinvaikutusta, vaan pikemminkin se sitten aiheuttaa syvempiä ahdinkoja, Minna Karjalainen arvioi.

Helsinki ei ole yksin lapsiperheiden ahdingon kanssa.

Lapsilisissäkin omat ongelmansa

Myös lapsilisissä ovat omat ongelmansa. 

Karjalaisen mukaan nykyinen ja tuleva toimeentulotukilaki asettaa perheet eriarvoiseen asemaan, sillä Kela ottaa huomioon perustoimeentulotuessa myös lapsilisän perheen tulona, joka vähentää perheelle myönnettävien tukieurojen määrää, kun taas hyvätuloiset perheet voivat vaikkapa säästää lapsilisät lastensa pankkitileille. 

Lue myös:

    Uusimmat