Hiiri hyppäsi Arjan Mersun konepellille kesken ajomatkan ja pysytteli kyydissä 60 kilometriä – hiirikoira Täplä pöyristyi kyytiläisestä
Orimattilassa koettiin poikkeuksellinen tilanne, kun kesken ajomatkan kuskin eteen konepellille pomppasi yllättäen hiiri.
Autoa ajava Arja Merkkiniemi sekä Täplä-koira kokivat hämmentävän ajomatkan Orimattilassa, kun he saivat mukaansa uuden kyytiläisen.
– Kiljahdin ja kovaa. Vauhti oli 80km/h, joten ajattelin, että nyt pitää pysähtyä. Ei puhettakaan, että hiiri olisi lähtenyt pois. Siinä sitten körryyteltiin eteenpäin hidasta vauhtia.
Vaikka hiiri sai useita tilaisuuksia poistua konepelliltä, se ei suostunut jättämään kulkupeliään.
– Hiiri oli kyydissä yhteensä 60 kilometriä. Ei saatu sitä pois, joten voi olla, että se on edelleen siellä. Kyllä siinä alkoi nopeasti ensijärkytyksen jälkeen huvittamaan koko tilanne. Hiiri katsoi eteenpäin ja korvat lepattivat tuulessa kuin elokuvassa, nauraa Merkkiniemi.
Vaikea hetki hiiriä saalistavalle koiralle
Tilanne oli myös erikoinen kyydissä olevalle Täplä-koiralle, sillä koira on opetettu metsästämään hiiriä.
– Koiran ilme oli kerrassaan huvittava. Siinä ne olivat nenät vastakkain, eikä Täplä tiennyt, mitä olisi tehnyt. Ilme oli melko pöyristynyt.
Arja ikuisti kameralleen jälkikäteen, miten tarkkaavainen Täplä-koira merkkaa hiiren sijainnin auton moottorin päällä.
Vaikka kohtaaminen oli poikkeuksellinen, hiiret eivät ole Merkkiniemelle uusi tuttavuus.
– Kerran kävi autossa niin, että hiiri kipitti leveälahkeisista housuista sääriä pitkin ylös. Kyllä tuli kiire pysähtyä. Onneksi olin hiekkatiellä.
Hiiri elämänsä matkalla konepellillä. Täplä-koira työssään moottorin päällä merkkaamassa hiiren olinpaikan – katso erikoinen tilanne videolta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää