Studio55.fi kysyi matkanjärjestäjiltä, kylpylähotelleista ja varustamoilta, kuinka vilkkailta tulevat hiihtolomaviikot näyttävät. Etelään on jäljellä vain hajapaikkoja, mutta kylpylöihin ja risteilyille pääsee varmemmin.
Tiedot varaustilanteista ja hinnoista on saatu yrityksiltä tiistaina 16.2. ja keskiviikkona 17.2. Tarkat ja täysin ajankohtaiset tiedot kannattaa tarkistaa suoraan yritysten verkkosivuilta.
Matkanjärjestäjillä hajapaikkoja
Aurinkomatkoilla koko helmikuun lomat on varattu lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä paikkoja, joita saattaa vielä löytyä kaukokohteisiin, lähinnä Thaimaahan.
– Edullisia äkkilähtöjä ei ole, koska lomia on varattu niin hyvissä ajoin ennakkoon. Suuntaus on näyttänyt kääntyvän siihen, että lomia taas suunnitellaan ja varataan hyvissä ajoin, Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Annina Metsola kertoo.
Tjäreborgilla hiihtoloman aikaan ajoittuvat pakettimatkat rantalomakohteisiin on myyty lähes loppuun. Muutamia hajapaikkoja on kuitenkin jäljellä. Esimerkiksi viikolla 8 lähtö onnistuu, jos pystyy lähtemään matkaan vasta viikon puolivälissä. Keskiviikkona 24.2. Helsingistä Gran Canarialle on jäljellä muutamia paikkoja (hinta alkaen 555 euroa/hlö/vko). Samoin torstaina 25.2. on muutama kahden viikon paikka jäljellä Gran Canarialle.
Viikolla 9 tilanne on Tjäreborgilla melkein sama kuin viikolla 8. Lauantaina 27.2. on jäljellä muutama kahden viikon matka Helsingistä Gran Canarialle. Sunnuntaina 28.2. on jäljellä muutama paikka Phuketiin, Thaimaahan. Maanantaina 29.2. pääsee Turusta Gran Canarialle (hinta alkaen 615 euroa/hlö/vko). Tiistaina 1.3. on muutama paikka jäljellä Turusta Teneriffalle. Samana päivänä pääsee myös Intian Goaan.
Viikolla 10 Tjäreborgilla on hieman enemmän tilaa kuin kahdella aiemmalla hiihtolomaviikolla. Jos lomalle pystyy lähtemään jo viikon 9 puolella, paikkoja on jäljellä torstaina 3.3. Vaasasta Gran Canarialle ja perjantaina 4.3. Helsingistä Gran Canarialle. Sunnuntaina 6.3. pääsee kahdeksi viikoksi Phuketiin ja Teneriffalle. Maanantaina 7.3. pääsee Helsingistä ja Turusta viikoksi Gran Canarialle. Tiistaina 8.3. matkoja on jäljellä Intian Goaan, Thaimaan Krabille ja Turusta Teneriffalle. Keskiviikkona 9.3. pääsee Helsingistä ja Kuopiosta Gran Canarialle (Helsingistä hinta alkaen 540 euroa/vko).
Reittilennoilla pääsee Tjäreborgin kautta vielä kaikkina hiihtolomaviikkoina moniin Euroopan suurkaupunkeihin, Espanjan Aurinkorannikolle Costa del Solille, Maltalle sekä Dubaihin.
Kylpylähotelleissa vilkasta
Naantalin kylpylässä viikko 8 on korkeasti varattu. Silloin osa päivistä on jo täynnä ja joinakin päivinä on saatavilla rajoitetusti eri huoneluokkia.
Viikoilla 9 ja 10 Naantalin kylpylässä on muutamia päiviä lukuun ottamatta varattavissa kaikkia huonetyyppejä. Ennakkovarauksissa on kuitenkin havaittavissa selkeä kysyntäpiikki myös näille viikoille. Standard-luokan kahden hengen huoneeseen voi päästä Naantalin kylpylässä alkaen 142 eurolla.
Sokos Hotels -ketjussa hiihtolomaviikoilla on jäljellä vielä kaikkia huoneluokkia, hotellin ja paikkakunnan mukaan. Hinnat vaihtelevat päivittäin varaustilanteen mukaisesti, ja ajantasaisimman tiedon saa ketjun verkkopalvelusta.
– Hiihtolomilla perhekohteet ovat vakiosuosikkeja, ja siksi kylpylöissä huoneet täyttyvät nopeasti. Laskettelu- ja hiihtokohteissamme, kuten Break Sokos Hotel Levillä, Tahkolla, Kolilla ja Vuokatissa, on vielä tilaa jonkin verran, markkinointijohtaja Outi Vitie SOK Matkailukaupan ketjuohjauksesta kertoo.
Rantasipi-kylpylähotelleista kerrotaan, että varaustilanne on hiihtolomien aikaan hyvä, mutta huoneita kannattaa aina kysyä. Myynnissä on myös hiihtolomatarjouksia. Seniorilomatarjoukset alkavat 60 eurosta per henkilö.
Risteilyille pääsee vielä
Tallink Siljalta kerrotaan, että parempien hyttien osalta kaikkien talvilomaviikkojen viikonloppu- ja loppuviikon lähdöt alkavat olla myyty. Talvilomaviikoista viikko 8 on ehdottomasti kiireisin, mutta silloinkin voi löytyä tilaa, jos pystyy joustamaan lähtöpäivissä ja hyttiluokassa. Perhehyttejä ei kaikilta risteilyiltä enää löydy.
Yleisesti ottaen Tallink Siljalla on paremmin tilaa Turun kuin Helsingin reitillä. Tallinnaan pääsee, kun on joustovaraa päivissä ja lähtöajoissa, sillä laivat liikennöivät Tallinnaan kuudesti päivässä. Lisäksi alle 12-vuotiaat lapset matkustavat ilmaiseksi kansipaikoin edestakaisilla laivamatkoilla Tallinnan suuntaan 20.2.–13.3.2016.
Viking Linelta tilanne tarkistettiin neljän hengen hyteillä ilman tarjouksia. Viikolla 8 tilaa on Helsinki-Tallinna -päiväristeilyillä ja Helsinki-Tallinna -miniristeilyillä joka päivä. Halvimmillaan aikuinen pääsee matkaan päiväristeilyillä 16 eurolla. Samaten Helsingistä lähtevällä päivä Tukholmassa -risteilyllä on tilaa viikolla 8 joka päivä, tosin vähemmän maanantaina 22.2. ja sunnuntaina 28.2.
Turusta Tukholmaan suuntautuvilla vuorokauden miniristeilyillä tilaa on joka päivä, tosin lauantaisin vain hajapaikkoja ja iltalähdöillä enimmäkseen sisähyteissä.
Myös viikoilla 9 ja 10 tilaa on Viking Linen risteilyillä joka päivä, tosin joillakin lähdöillä tarjolla on enimmäkseen sisähyttejä. Lisäksi viikolla 10 Helsinki-Tallinna -miniristeilyillä perjantait, lauantait ja sunnuntait ovat miltei täysiä ja Helsingistä lähtevän päivä Tukholmassa -risteilyn perjantai lähes täynnä.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää