Helteisessä Helsingissä maistui jäätelön lisäksi tieto rajoituksien höllentämisestä: "Olen vain niin kiitollinen kesästä"

Pääkaupunkiseudun epidemiatilanne on laskenut takaisin kiihtymistasolle, ja alueen koronarajoituksia voidaan alkaa purkaa jo tällä viikolla.

Rajoituksien höllentäminen koskee muun muassa harrastustoimintaa kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa. Yleisötilaisuuksiin on luvassa myös merkittäviä kevennyksiä.

Ravintolarajoituksista pyritään päättämään jo perjantaina.

Helsingissä nautittiin iloisista koronauutisista

MTV Uutiset kävi torstaina kyselemässä auringosta nauttivien helsinkiläisten tunnelmia pääkaupunkiseudun palattua kiihtymisvaiheeseen.

– Mukavaa, että pääsee taas kavereiden kanssa käymään ulkona, totesi jäätelö kädessään Anssi Vilpponen.

Pelkästään jo kesäinen ilmakin sai ihmiset hyvälle tuulelle.

– Olen vain niin kiitollinen siitä, että nyt on kesä, ilakoi Juuli Eskelinen MTV Uutisille.

Rasmus Wahlberg kertoo, että rajoituksien höllentäminen pääkaupunkiseudulla tuli sopivaan aikaan, nimittäin ensi viikolla on firman kesäjuhlat.

– Pääsee viemään henkilökunnan kunnolla juhlimaan!

Entäs jäätelö, miltä se maistuu?

– Taivaalliselta, vakuuttaa Vilpponen.

Katso artikkelin videolta, miten ihmiset reagoivat hellepäivän hyviin koronauutisiin Helsingissä!

Lue myös:

    Uusimmat