Helsingissä riehui 1900-luvun alussa poikajoukko, joka teki henkirikoksia ja räjäytti poliisiaseman – eivät jääneet koskaan kiinni
1900-luvun alkupuoli on vahvaa venäläistämisen aikaa Suomessa.
Ennen itsenäistymistään Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Vahva venäläistämisen aikakausi näkyi Suomessakin viime vuosisadan alkupuolella, kun katukyltteihin tuli kyrillisiä kirjaimia ja venäjän kieltä lisättiin esimerkiksi virastoissa.
Kaikki suomalaiset eivät tätä hyväksyneet, vaan he toimivat viranomaisia vastaan. Epäilemättä tunnetuin aikakauteen, joka tunnetaan myös nimellä ensimmäinen sortokausi, liittyvä murha tapahtui vuonna 1904, kun Eugen Schauman ampui Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen venäläisen Nikolai Bobrikovin.
Bobrikov oli Suomen korkein viranomainen ja vastuussa yhtenäistämispolitiikasta.
– Hän oli hyvin vihattu mies. Kun hänet ammuttiin, se oli suuri kansanjuhla. Uskon, että Schauman on ainoa murhamies, joka saanut oman puiston, Uutisaamussa torstaina vieraillut kirjailija Pauli Jokinen kertoo.
Jokinen on kirjoittanut Verikoirat-nimisen kirjan, joka kertoo Helsingissä viime vuosisadan alussa vaikuttaneesta, ja pääasiassa Helsingin Suomalaisen Reaalilyseon oppilaista koostuneista 15–17-vuotiaista pojista, jotka tekivät attentaatteja. Jokisen mukaan tämä porukka syyllistyi santarmien ja poliisien surmiin sekä muun muassa räjäyttivät Eerikinkadun poliisiaseman.
– He kokivat, että poliisit ja santarmit ovat keisarin kätyreitä ja heitä voi vapaasti listiä. Syksyllä 1905 surmasivat useamman poliisin ja santarmin, lisäksi auttoivat vanhempia aktivisteja erilaisissa iskuissa, jakelivat lentolehtisiä ja Venäjän-vastaista kirjallisuutta.
Kaikki iskut tehtiin niin salassa, etteivät he koskaan jääneet kiinni. He tutkivat Helsingin viemäriverkostot ja suunnittelivat kaikki pakoreitit hyvin. Jokisen mukaan iskuja teki noin 10-12 hengen porukka. Siinä mukana olleet henkilöt tiedetään, mutta ei sitä, kuka toteutti minkäkin iskun.
– Tiettävästi Verikoirat surmasivat neljä, mahdollisesti viisi ihmistä. He eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka Helsingissä mellastivat.
Katso videolta kirjailija Pauli Jokisen koko haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää