64-vuotias ranskalaismies oli kotiutunut espanjalaiskaupunkiin, jossa hänet tunnettiin Ericinä.
Yksi Ranskan etsityimmistä rikollisista on saatu kiinni Espanjassa yli 20 vuoden pakoilun jälkeen. 26 vuotta sitten vankilasta paennut Dominique Delattre pidätettiin Arahalissa, Sevillassa.
Espanjalainen Russpain-media kertoo, että 64-vuotias Delattre pidätettiin 24.6. Hän oli kävelemässä kadulla uima-asussa ja sandaaleissa, ilmeisesti matkalla uima-altaalle.
Hän ei tehnyt vastarintaa ja kertoi Russpain-median mukaan poliiseille olevansa helpottunut siitä, että takaa-ajo oli ohi.
Hän oli Europolin etsityimpien rikollisten listalla.
Rankka rikostausta
Delattrella oli Ranskassa laaja rikostausta. Hänet on yhdistettu noin 50 pankkiryöstöön.
Vuonna 1997 hän teki kahden rikoskumppaninsa kanssa aseellisen ryöstön rahankuljetusautoon Ranskassa. Yksi vartija loukkaantui vakavasti.
Delattre tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen, mutta hän pakeni elokuussa 2000 toisen vangin kanssa käyttäen rikoskumppanien toimittamia köysitikkaita. Valtakunnallisesta etsinnästä huolimatta Delattre katosi jäljettömiin.
Pakonsa jälkeen hän muutti Espanjaan ja vältteli kiinnijäämistä tekaistujen henkilöllisyyksien avulla. Vuoteen 2005 mennessä hän oli asettunut Arahaliin.
Poliisin tietojen mukaan hän vältti suoraa yhteydenpitoa perheeseensä ja ystäviinsä ja käytti viestinnässä välikäsiä.
Sopeutunut maalaiselämään
Russpainin mukaan Delattre tunnettiin paikallisesti Ericinä, ja hän oli sopeutunut yhteisöön.
Hänen vahva ranskalainen aksenttinsa oli säilynyt. Hän oli kaupungissa tuttu hahmo, joka teki maataloustöitä ja toimi muun muassa elintarvikkeiden kuljettajana.
