Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan lämmin ilma pysyttelee Suomen yllä seuraavien viikkojen ajan.
Meteorologi Joonas Koskela kertoo, että Etelä-Suomessa voidaan mahdollisesti nyt julistaa kesä alkaneeksi.
– Termisen kesän määritelmä saattaa olla täyttymässä. Pohjoisessa on vielä vähän eri tilanne, siellä ei voi vielä kesästä puhua, Koskela sanoo.
Korkeapaine alkaa hiljalleen kuitenkin lämmittämään Lappiakin. Koko Suomi lämpenee loppuviikkoa kohti.
– Hellettä on odotettavissa lännessä ja osittain etelässäkin.
Keskimääräistä lämpimämpi sää jatkuu kuukausiennusten mukaan myös ensi viikolla. Kesäkuun alkupuoli jatkuu sääkartoilla tämän hetken ennusteessa enimmäkseen punaisena, eli selvästi normaalia lämpimämmässä säässä.
– Kyllähän tämä kuukausiennuste näyttää aika lämpimältä. Mahdollisesti korkeapainevoittoinen sää jatkuu ja meille pääsee virtamaan lämmintä ilmaa.
Ennusteessa kesäkuun edetessä normaalia lämpimämpi sää jatkuu, muttei välttämättä yhtä helteisenä.
– Ollaan siellä 22–25 asteiden välillä todennäköisesti.
Kuivuuteen ei näy tuoreen ennusteen mukaan helpotusta lähiaikoina. Sademäärät pysyttelevät vähäisinä neljän viikon ajan.
Katso artikkelin videolta kuukausiennuste kokonaisuudessaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää