Helle palaa rytinällä Suomeen: "Näyttäisi jatkuvan jopa läkähdyttävänä"
Sää on ollut alkuviikosta hieman viime viikkoja viileämpää, mutta helteen tai jopa kuumuuden ystäville on luvassa lämpöä jo huomenna.
Tänään maan itäosassa on vielä pilvilauttaa ja kaakossa sateista.
– Salamointikin on mahdollista, toteaa meteorologi Liisa Rintaniemi kaakon tilanteesta.
Lännestä pohjoiseen sen sijaan on aurinkoista säätä. Yli 20 asteen kuitenkin päästään laajalti.
– Yksittäisillä paikkakunnilla helleraja saavutetaan, Rintaniemi kertoo.
Jo huomenna helteet tekevät kuitenkin laajan paluun.
– Korkeapaine köllöttelee Suomen yllä ja sää on heikkotuulista, laajalti aurinkoista ja helteistä. Yötkin lähtevät lämpenemään voimakkaasti.
Lähipäivinä helle lämmittää myös pintavesiä, jotka ovat olleet nyt noin parinkymmenen asteen tienoilla.
– Voi olla, että viikonlopun aikana jopa järvihelle palaa pintavesiin. Pintaveden kehitys on kuitenkin pistemäistä, isommat järvialtaat voivat lämmetä hitaammin. Heikkotuulinen sää pitää mahdollisena lämpötilan kohoamisen sisävesissä ja meren rannikoilla, Rintaniemi kertoo.
Samalla sinilevätilanne voi pahentua Rintaniemen mukaan, kun heikko tuuli ei sekoita levälauttoja.
"Kuumana jatkuu kesäsää heinäkuussakin"
Viikonloppuna sää on perjantaitakin lämpimämpää ja lännessä voidaan mitata 30 asteen lukemia. Myös pohjoisessa sää on lämpenemässä voimakkaasti.
– Hellejakso näyttäisi jatkuvan jopa läkähdyttävänä. Hellettä riittää ensi viikollekin koko maahan.
– Kuumana jatkuu kesäsää heinäkuussakin, Rintaniemi tiivistää.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää