Helena Petäistön kolumni: Ranskan malli laskea työttömyyttä osoittautui sudeksi – maa maksaa kallista hintaa vielä 20 vuotta sen toteuttamisen jälkeen

Ranskan maanlaajuinen, alun perin puolivahingossa heitetty "koepallo" laskea työttömyyttä työaikaa lyhentämällä osoittautui sudeksi ja tulee yhä maalle kalliiksi - vielä 20 vuotta sen toteuttamisen jälkeen. Sen jälkeen mikään muu maa ei olekaan lähtenyt seuraamaan Ranskan esimerkkiä, Helena Petäistö kirjoittaa kolumnissaan.

EU:n talouskomissaarina Suomen Olli Rehniä seurasi ranskalainen Pierre Moscovici. Rehnin tavoin myös Moscovici kävi Pariisissa esittämässä Brysselin tylyjä terveisiä, ankaria ukaaseja valtiontalouden tasapainon palauttamiseksi. Tosin Emmanuel Macronin presidentiksi nousun jälkeen alkoi Ranskan kärventäminen käydä tarpeettomaksi, kun Macron sai maan budjettivajeen kuriin ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun.

Mutta kun Moscovici, Ranskan sosialistipuolueen merkittävimpiä hahmoja, veti tiukan oppimestarin rooliaan Pariisissa, monia se saattoi yllättää jollei vähän hymyilyttääkin. Kyseessä oli nimittäin juuri se neropatti, joka keksi pistää puolueensa vaaliohjelmaan 35 tunnin lyhennetyn työviikon, jollaista ei ollut käytössä missään muussa Euroopan maassa.

Kun voittoon ei uskottu, lupaus uskallettiin antaa

Vuosi oli 1997, presidenttinä gaullistijohtaja Jacques Chirac, eikä sosialisteilla näyttänyt olevan mitään toivoa vaalivoitosta. Siihen eivät uskoneet sosialistit itsekään, ja niinpä vaaliohjelman laatimisen tehtäväkseen saanut Moscovici uskalsi ehdottaa siihen 35 tunnin lyhennettyä työviikkoa eli poikkeamista muualla Euroopassa yleisesti käytössä olevasta 39 tunnin työviikosta.

Kun vaaraa vaalivoitosta ei uskottu olevan, saattoi sellaista riskittä ehdottaa, ajateltiin. Ainakin se osoittaisi näyttävästi sosialistipuolueen eron gaullistien harjoittaman, työnantajia myötäilevän politiikan kanssa.

Mutta täysin yllättäen sosialistit voittivatkin vaalit, ja puoluejohtaja Lionel Jospinistä tuli uusi pääministeri presidentti Chiracin suureksi harmiksi ja kiusaksi. Mitä olisi tehnyt Pierre Moscovici, jos hänestä olisi tullut työvoimaministeri? Olisiko hän pettänyt sosialistienkin keskuudessa hulluksi tiedetyn vaalilupauksen?

Sitä ei kukaan tiedä, sillä Moscovicistä tuli Eurooppa-ministeri, ja Jospinin hallitus sai häntä huomattavasti enemmän vasemmalla olevan työvoimaministerin, itsensä Jacques Delorsin tyttären Martine Aubryn. Siinä eivät sosialistipuolueen maltillista siipeä edustavan isänkään mahdolliset varoituksen sanat auttaneet. Itsepäinen tytär sai liikanimekseen "Madame 35 h", josta hän sanoo edelleen olevansa ylpeä.

Uudistus epäonnistui täydellisesti

Vaikea on nähdä, mistä siinä "uudistuksessa" voisi olla ylpeä, niin täydellisesti se epäonnistui tavoitteessaan, työttömyyden alentamisessa, ja niin valtavasti se on tullut ja tulee yhä Ranskalle maksamaan.

Martine Aubry itse julisti pontevasti, että viikkotyöajan laskeminen 35 tuntiin tarjoaisi runsaasti lisää töitä ja toisi viidessä vuodessa peräti viisi miljoonaa uutta työpaikkaa. Puolueen paras talousmies, Kansainvälisen valuuttarahaston myöhempi pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn ennusti sentään vain 200 000-300 000 lisätyöpaikkaa ja niitäkin todennäköisesti vain pakollisesta solidaarisuudesta ministeri Aubryta kohtaan.

Miten päämäärä sitten toteutui? Työttömyys, joka oli silloin yli 11 prosenttia, alkoi päinvastoin vielä nousta kahden vuoden kuluttua uudistuksen jälkeen. Virallisten arvioiden mukaan työttömien määrä ensin laski 300 000:lla, mikä Suomessa tarkoittaisi 30 000:tta uutta työpaikkaa. Kolme tutkimusta osoittivat niin, mutta myöhemmin on todettu, että nekin tutkimukset tehtiin liian aikaisin, jolloin uudistuksen piirissä olivat vasta Ranskan suuryritykset.

Ranskan työttömyys laski

Nyt, kun maan työttömyys on viimeinkin laskenut tuntuvasti ja on nyt 8,5 prosenttia, sitä ei enää kukaan pidä 20 vuotta sitten tehdyn lyhennetyn työajan ansiona. Nykyiset syyt ovat asiantuntijoiden mukaan osittain suhdanteiden, osittain presidentti François Hollanden nimenomaan lyhennettyyn työaikaan tekemien lisäjoustojen ja osittain presidentti Emmanuel Macronin tekemien työlakiuudistusten ansiota.

Siinä ei siis käynytkään niin kuin Ranskan ay-liikkeet odottivat: Uudistus ei tuonut uusia työpaikkoja, mutta kylläkin yllätyksiä. Samalla kun ay-liikkeet saivat lyhennetyn työajan, ne joutuivat nielemään huomaamattaan työaikojen joustopaketin. Tosiasiassa lyhennetty työaika toi monia haittoja nimenomaan pienipalkkaisille, joille lasketaan tarkasti tuntipalkka, kun taas isopalkkaisille lasketaan kokonaispalkka eikä työtunteja, joten työajan lyheneminen lisäsi myös eriarvoisuutta palkansaajien kesken.

Joustot olivat epämieluisa yllätys palkansaajille, mutta mieluisa työnantajille, sillä kun työajan lyhentämisestä voitiin neuvotella yrityskohtaisesti, se toi yhtäkkiä odottamatonta sopimusjoustoa maan hierarkkiseen ja jäykkään työmarkkinamaailmaan.

Tosiasiassa vähennettiin kokonaistyöaikaa eikä työviikon sinänsä tarvinnut välttämättä olla aina 35 tuntia. Päinvastoin se onkin yhä useimmiten 39 tuntia. Kun työaikaa vähennetään lomia pidentämällä, työpäivän pituus ilman ylityökorvauksia on lisääntynyt samoin kuin viikonlopputyö. Työnantaja voi vaihdella aiempaa helpommin työviikon pituutta kysynnän kausivaihteluiden mukaan.

Valtiolle uudistus maksaa yhä miljardeja

Kun työaikaa lyhennettiin, mutta ansiot pysyivät ennallaan, työvoimakustannukset luonnollisesti nousivat. Sen seurauksena työvoiman kysyntä väheni, ja työttömyys alkoi nousta. Valtiontaloudelle uudistus tuli muutenkin kalliiksi, sillä täyden katastrofin välttämiseksi yritysten työnantajamaksuja jouduttiin alentamaan ja yrityksille alettiin maksaa myös työllistämistukea.

Kaikki tämä maksaa yhä valtiolle 12-20 miljardia euroa vuodessa puhumattakaan siitä, mitä hallaa uudistus on tehnyt maan kilpailukyvylle, kun se lähti sooloilemaan ilman että muilla unionimailla oli aikomustakaan samaan.

Osa-aikatyön osuus on lisääntynyt 35 tunnin työviikkolain välttämiseksi. Myös ylityöt ovat lisääntyneet - eivät uudet työpaikat. Se taas on onnistunut ylitöiden vapauttamisella tuloverosta. Sosialistipresidentti Hollande pani ylityöt uudelleen veronalaisiksi, mutta presidentti Macron joutui myöntymään uudelleen niiden verovapauteen keltaliivien lepyttämiseksi.

Vaikka Macron tunnetusti haluaa jäädä historiaan Ranskan uudistajana, työajan lyhentämisen perumiseen ei hänkään ole halukas koskemaan, vaikka sen ylläpito maksaa yhä valtiolle nuo 12-20 miljardia euroa joka vuosi. Jo 20 vuotta sitten olivat neuvottelut yritysten ja ay-liikkeiden kanssa äärimmäisen vaikeat, ja uudistuksen toteuttaminen oli monimutkainen ja kesti pitkään. Sanomattakin on selvää, että neuvottelut sen purkamiseksi olisivat vieläkin vaikeammat.

Muistutus varoittavasta esimerkistä

Ranskan ay-liikkeille kyse on saavutetusta edusta, josta ei luovuta, eikä niiden viime aikoina nähty aggressiivisuuden kasvu paljon houkuttele edes kokeilemaan kepillä jäätä.

Suomen Pankin entisen johtajan Antti Suvannon mukaan Suomessa ja muissa ikääntyvissä maissa työikäisen väestön työpanoksen täytyy päinvastoin kasvaa. Työllisyysasteen nousu ei riitä, jos keskimääräinen työaika samanaikaisesti lyhenee. Siksi Suvannon mukaan nyt ei ole oikea aika puuttua työaikaan lainsäädännöllä eikä keskitetyillä sopimuksilla.

Ranskassa työajan lyhentämisen 20-vuotismerkkipaalu ei siis todellakaan ole mikään juhlavuosi, vaan pikemminkin muistutus varoittavasta esimerkistä, jota mikään Euroopan maa ei ole seurannut perässä, sillä ainakaan työttömyys ei sillä tavalla vähene.

– Mitään kokonaistyöaikaa, joka voitaisiin jakaa työssä olevien ja työttömien kesken, ei yksinkertaisesti ole olemassa, kiteyttää Suvanto. 

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja