Kevään toistaiseksi harvinaisin lintu on Kiteellä nähty tammitikka, kertoo BirdLife Suomi.
Suomessa harvinaisia mandariinisorsia on nähty tänä keväänä Turussa, Salossa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa, kertoo BirdLife Suomi tiedotteessaan.
Keväälle uusina lajeina on havaittu myös kattohaikara Raisiossa, mustapyrstökuiri Kiteellä sekä keltahemppo Paraisten Jurmossa.
Kevään ensimmäinen kalatiira nähtiin viikko sitten Turussa, ja sen jälkeen etelärannikolla. Birdlife Suomen mukaan ensimmäinen metsäkirvinen havaittiin Lappeenrannassa, kivitasku Lemlandin Lågskärillä, suosirri Porissa ja pikkukuovi Kirkkonummella.

Kevään toistaiseksi harvinaisin lintu oli Kiteellä viime viikon perjantaina ja lauantaina nähty tammitikka. BirdLife Suomen mukaan se on eteläinen laji, joka viime vuosina on levittäytynyt pohjoiseen ja pesii nykyään jo Virossakin. Tammitikka on kuitenkin havaittu vain kerran aiemmin Suomessa: Asikkalassa runsaat 15 vuotta sitten.
BirdLife Suomi kertoo, että keväälle uusina lajeina Lapin maakunnassa on havaittu muun muassa rautiainen ja peukaloinen, Kuusamossa kurki ja kiuru sekä Kainuussa naurulokki ja punakylkirastas. Pohjoisin naurulokki oli jo ehtinyt Inarin Ivaloon saakka, ja punakylkirastaita nähtiin Ylitorniossa ja Rovaniemellä.
Alkukevään muuttajista yksittäisiä peippoja on jo Enontekiössä ja Inarissa. Varhaisia västäräkkejä on puolestaan nähty Perämeren pohjukasta Pohjois-Karjalaan. Siikajoelle oli tämän viikon alussa kerääntynyt yli 1 200 laulujoutsenta odottamaan matkan jatkamista pohjoiseen.

