Härän vuosihoroskooppi 2023: Perheenjäsenten välit voivat kiristyä

Härän vuosihoroskooppi 2023: Rakkauselämässä ylä- ja alamäkeä, aikaa perheen kanssa ja uusia tuttavuuksia! Työrintamalla kannattaa ottaa muutosmyönteinen asenne!

Rakkaus

Härkien rakkauselämässä on vaihtelevasti ylä- ja alamäkeä, mutta rakkauden avulla kaikesta selviää.

Sinkkuhärät saattavat tuntea itsensä alkuvuonna ajoittain yksinäiseksi. Siitä huolimatta et osaa tai rohkene mennä sinne, missä voisit tavata ihmisiä, puhumattakaan että rohkaistuisit tekemään itse aloitteen. Epätoivosi alkaa kasvaa niin suureksi, ettet voi enää jäädä odottamaan jonkun toisen aloitetta, vaan sinun on pakko rohkaista mielesi itse. Saat nähdä että se kannattaa.

Parisuhteessa elävillä härillä voi olla tänä vuonna jonkinlaisia erimielisyyksiä kumppaninsa kanssa. Jolleivät ne ole kovin vakavia, ei niitä kannata ehkä ruveta selvittelemään liian paljon, sillä silloin ne voivat kärjistyä ja kasvaa kohtuuttomiin mittasuhteisiin. Usein ongelmat ratkeavat itsestään parhain päin. Kun vastoinkäymiset jäävät taakse, rakkautenne nousee aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Toisaalta jos olette vasta tutustuneet, on hyväkin, että eriävät mielipiteet tulevat esille jo varhaisessa vaiheessa. Silloin on vielä mahdollista miettiä, onko teistä kahdesta oikeasti elämään yhdessä.

Myös jo kauemmin seurustelleet parit ovat tärkeiden päätösten edessä. Olisiko nyt kenties oikea hetki viedä suhdetta eteenpäin, muuttaa yhteen, sitoutua toisiinne virallisesti tai hankkia peräti jälkikasvua?

Perhe ja ystävät

Alkuvuosi menee auvoisissa merkeissä perheen kesken. Sen jälkeen perheenjäsenten välit saattavat kiristyä kommunikaatiovaikeuksien ja väärinkäsitysten seurauksena. Harkitse sanojasi, äläkä päästä suustasi asioita, jotka voivat loukata ja aiheuttaa riitaa. Yritä rakentaa myönteistä ilmapiiriä, niin teillä kaikilla on parempi olla. Kaikesta huolimatta perhe on aina perhe, ja viime kädessä tuette varauksetta toisianne.

Myös ystävät ovat sinulle todella tärkeitä. Sinä olet sitä mieltä, ettei ystäviä voi olla koskaan liikaa. Tänä vuonna saatkin koko joukon uusia ystäviä.

Työ ja ura

Työelämässä sinun on hyvä valmistautua siihen, että nykyisellä työpaikallasi saattaa tapahtua muutoksia. Ne voivat kuitenkin avata ovia uusiin ja mielenkiintoisiin suuntiin. Ole avoin muutoksille.

Sinulla riittää luovuutta, ja se kannattaa ehdottomasti valjastaa käyttöön työelämässä. Rutiinitöiden tekeminen ei välttämättä tyydytä sinua. Jollei päätyösi ole tarpeeksi luovaa, voit ehkä tehdä jostakin harrastuksestasi sivutyön, joka tuo myös mukavaa lisää tavallisen palkkasi oheen.

Jos olet etsimässä kenties ensimmäistä työpaikkaasi, sinulle voi tarjoutua vuoden aikana mielenkiintoisia tilapäistöitä. Vaikkeivät ne olisikaan juuri sitä mitä etsit, niin ainakin saat niistä kokemusta, mikä on aina hyödyksi.

Raha

Tänä vuonna sinulle voi tarjoutua kiinnostavia sijoitusmahdollisuuksia, joilla voisit ehkä parantaa rahatilannettasi. Älä kuitenkaan toimi hätiköidysti, sillä nopeat voitot voivat muuttua yhtä nopeasti suuriksi menetyksiksi. Joskus paras tapa varautua tulevaisuuteen on yksinkertaisesti säästäminen.

Terveys ja hyvinvointi

Vuotesi alkaa stressaavissa merkeissä, mutta onneksi kehosi on kunnossa, niin onnistut selättämään stressin. Sinulla on kuitenkin taipumusta pitää liian monia rautoja tulessa yhtä aikaa, ja se saa stressin palaamaan turhan helposti. Huolehdi terveydestäsi ja kunnostasi, mutta älä tee siitä uutta stressin aihetta.

Katso myös: Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä?

Astetta paremmat uudenvuodenlupaukset – entä, jos kokeilisit näitä? 0:48

Lue myös:

    Uusimmat