Hämmästyttävä näky maailmancupissa: venäläishiihtäjä ilmestyi ladulle kisaliivissä

Kuten tiedossa on, venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat on suljettu kansainvälisistä kisoista Ukrainan sodan vuoksi. Hiihdon maailmancupissa liikuttiin torstaina vähintäänkin sääntöjen rajamailla.

Venäläishiihtäjien kärkikaartiin kuuluva Julia Stupak, 28, on paikan päällä Italian Toblachissa, jossa kisataan maailmancupin osakilpailu viikonloppuna.

Stupak on harjoitellut torstaina maailmancup-ladulla. Asian vahvistaa Norjan kärkihiihtäjä Tiril Udnes Weng, joka näki Stupakin radalla torstaina.

– Kyllä, näin hänet ladulla, Weng vahvistaa VG:lle.

FIS:n hallituksen jäsen Erik Röste vahvistaa norjalaiselle VG:lle, että Stupak on toiminut tilanteessa vastoin sääntöjä, eikä venäläisillä ja valkovenäläisillä ole lupaa harjoitella maailmancupin kisaradoilla kansainvälisen sulun ollessa voimassa.

– FIS:n neuvosto on päättänyt asiasta, ja odotan, että päätöstä noudatetaan, Röste toteaa. 

Weng kertoo yllättyneensä nähtyään Stupakin paikan päällä. Hän kertoo kuulleensa, että venäläishiihtäjä olisi ollut maailmancup-paikkakunnalla myös pari viikkoa sitten Livignossa. 

Norjalaishiihtäjän mukaan Stupakilla oli päällään liivi, jonka saa ainoastaan kisaajaksi akkreditoitumalla. 

– Minusta se on erikoista, Weng lisäsi. 

Kansainvälinen olympiakomitea on hiljattain virittänyt keskustelua venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden paluusta kansainvälisiin ympyröihin. Esimerkiksi vuoden 2024 Pariisin olympialaisiin KOK:n mukaan osallistuminen voisi olla mahdollista ilman maatunnuksia. 

Lue myös:

    Uusimmat