USA 2001. Ohjaus: Peter & Bobby Farrelly. Käsikirjoitus: Sean Moynihan, Peter & Bobby Farrelly. Kuvaus: Russell Carpenter. Leikkaus: Christopher Greenbury. Lavastus: Sydney J. Bartholomew, Jr. Tuotanto: Bradley Thomas, Charles B. Wessler, Peter & Bobby Farrelly. Pääosissa: Gwyneth Paltrow, Jack Black, Jason Alexander, Joe Viterelli, Anthony Robbins. Kesto: 113 min.
Farrellyn veljekset ovat komedioissaan menestyksellisesti yhdistäneet räävittömyyden hyviin ideoihin ja sujuvaan koomiseen kerrontaan. Nuija ja tosinuija (1994), Sekaisin Marista (1998) ja Me kaksi ja Irene (2000) sekoittivat hauskasti eksentrisyyksiä, alatyyliä ja toimivaa välillä romanttistakin komediaa.
Uudella Hal ja iso rakkaus leffallaan veljekset kuitenkin kalauttavat kirveensä kiveen. Ideana varmasti hyvin toimiva tarina vain naisten sisäisen kauneuden näkevästä hemmosta ei oikein iske tulta valkokankaalla. Lihavuudelle ja poikkeavuuksille kun ei oikein sopisi nauraa, ja mitään muuta hauskaa eivät Farrellyt ole leffaansa juuri kykeneet luomaan. Räävitön komedia muuttuu kuin varkain opettavaiseksi draamaksi.
Jack Black esittää siis Halia, joka yrittää epätoivoisesti iskeä vain kaikkein kauneimpia näkemiään naisia, oli heillä sitten aivot tai ei. Homma ei pahemmin kuitenkaan onnistu. Sitten Hal jämähtää hissiin oudon terapeutin (Robbins) kanssa, ja keskustelun päätteeksi tämä päättää auttaa Halia ja hypnotisoi hänet näkemään naisista vain sisäisen kauneuden. Tämän jälkeen Hal alkaakin vjälleen ilkuilla upeita naisia, jotka sitten paljastuvat kuitenkin ulkoiselta olemukseltaan yleisten kauneusihanteiden vastaiseksi. Hal rakastuu ihanaan Rosemaryyn, joka Halin silmissä näyttää Gwyneth Paltrowlta, mutta on oikeasti toistasataa kiloinen tankki.
Farrellyn pojat yrittävät pelata äärimmäisyyksillä. Ensin tavallinen ja hiukan itsekin mahakas Hal yrittää iskeä missityyppisiä kaunottaria ja sitten riiatessaan sisäisesti kainiita, Halin näkemät missit ovat karmeita harppuja tai sitten käveleviä donitseja. Välimuotoja ei ole.