Haikaranpuremia ja enkelin suudelmia – syntymämerkeistä ei ole haittaa

Osalla ihmisistä on syntyessään syntymämerkki. Haittaa niistä ei ole, mutta mistä ne johtuvat?

Syntymämerkki on saanut nimensä siitä, että ne ovat ihmisen ihossa jo syntyessä. Osalta ne katoavat iän myötä, osalle ne jäävät loppuelämäksi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen kertoo, että syntymämerkkejä on kolmenlaisia: punaviiniluomia, mansikkaluomia ja tuliluomia.

Tuliluomi eli haikaranpurema tai enkelin suudelma, on ihonmyötäinen yleensä päänalueella oleva punertava läikkä joka katoaa ajan myötä. Jos se on takaraivossa tai niskassa, kutsutaan sitä haikaranpuremaksi, jos se taas on otsassa, kutsutaan sitä enkelinsuudelmaksi.

Mansikkaluomi on tavallisin syntymämerkki. Se saattaa olla aluksi vaalea, mutta muuttuu punottavaksi. Se on myös ainoa syntymämerkki joka on ihon pinnalta hieman kohollaan.

Punaviiniluomi on tummanpunainen suuri läiskä joka voi ilmetä missä päin kehoa tahansa. Punaviiniluomet eivät häviä ajan myötä vaan jäävät kehoon.

– Punaviiniluomen voi poistaa kirurgisesti kasvun loputtua, jos siitä on kosmeettista haittaa, Halonen kertoo.

Syntymämerkeistä ei ole terveydellistä haittaa, vain kosmeettista jos ne ovat hankalassa tai kovin näkyvässä paikassa. Ainoastaan kohollaan oleva mansikkaluomi saattaa alkaa vuotaa verta, jos se on hankalassa paikkaa niin, että esimerkiksi vaatteet hankaavat siihen.

Syntymämerkit johtuvat verisuonimuutoksista eli laajentuneista hiussuonista. Ne ovat vaarattomia ja punaviiniluomea lukuun ottamatta, katoavat muutamassa kuukaudessa tai vuodessa.

Myös syntyessä esiintyviä pigmenttiluomia sanotaan syntymämerkiksi. Tällöin ihoon on kertynyt yhteen kohtaan paljon pigmenttiä.

Syntymän jälkeen ja aikuisiällä ilmenevät pigmenttimuutokset ihossa eivät enää ole syntymämerkkejä.

Lue myös:

Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka

Lue myös:

    Uusimmat