Hääjuhlia seurasi pysäyttävä tragedia – urheilulegenda Octavio Couto Da Silva putosi kuolemaansa

Brasilialaisen jujutsun legenda Octavio Couto Da Silva, 52, on pudonnut kuolemaansa Italian Tremezzinassa, italialaisviranomaiset raportoivat.

Brasilialais-yhdysvaltalainen Da Silva oli viettänyt viime viikonloppuna ystävänsä häitä Italiassa Comojärvellä, joiden jälkeen hän matkasi kohti hotellia. Hän pysähtyi matkalla pienelle kielekkeelle, josta hän putosi varhain lauantaiaamuna pieneltä kielekkeeltä noin viisi metriä alla olleeseen järveen.

Vesitaksin kuljettaja oli nähnyt Da Silvan putoavan ja kuullut tämän huutavan apua, mutta nopeasta reagoinnista huolimatta Da Silva oli jo kuollut, kun pelastushenkilöstö pääsi paikalle.

Viranomaiset aikovat suorittaa ruuminavauksen selvittääkseen, kuoliko Da Silva putoamisen vaikutuksesta vai hukkuiko hän.

Ystävät ja perhe kertoivat Da Silvan nauttineen alkoholia hääjuhlissa, mutta heidän mukaansa hän ei olisi ollut kuitenkaan humalassa häistä lähtiessään.

Legenda

Da Silvaa on kutsuttu yhdeksi suurimmista jujutsumestareista ja uranuurtajaksi lajissaan. Brasilian mestari omisti oman urheilijauransa jälkeen aikaansa jujutsun harrastajien kouluttamiseen.

Mustan vyön mies avasi muun muassa Alliance Barra Academyn, josta on kasvanut suuresti tunnustettu brasilialaisen jujutsun koulu. Hän oli myös auttamassa valmentajana monissa eri akatemioissa eri puolilla Yhdysvaltoja.

Da Silvaa jäävät kaipaamaan myös vaimo ja tytär.

Lue myös:

    Uusimmat